tiistai 10. huhtikuuta 2012

Shanghain maailmancup - viralliset harjoitukset

Tänään ammuttiin viralliset harjoitukset joihin kuului luonnollisesti mukaan väline- ja varustetarkastukset.
Varustetarkastuksessa oli mielenkiintoinen piirre, tuomarit eivät päästäneet tarkastukseen ellei akreditointilappu ollut tungettu muovitaskuun. Porukkaa ravasi siis melko paljon hakemaan vanhoja muovitaskujaan repuista jotta pääsivät välinetarkastuksesta läpi.
Kentällä oltiin kuitenkin aikaisin aamusta kasailemassa kamoja. Lämpötila oli yli 20 astetta jo eheti alkuun joten tiedossa oli kuuma päivä.
Uskoisin että lämpötila nousi päivän aikana lähemmäs kolmeakymmentä astetta joten pääsin testailemaan kahvagrippien pitävyyden. Pitivät hyvin.
Ammunta oli hieman vaihtelevaa. Alkuun vetelin aivan kipeitä nippuja ja keskivaiheilla nippu pääsi leviämään liikaa punaiselle. Lopussa niputus taas parani kun säädin hieman jänneväliä. Täällä pitää näköjään ampua hieman matalammalla jännevälillä verrattuna Suomen halliolosuhteisiin. Jännevälikikkailun jälkeen sain taas nättejä nippuja keltaiselle aikaseksi.
Samaan pakkaan ampuu jenkkien Wukie joka napsuttelee myös aika mukavia nippuja, joten huomista alkukisaa ajatellen minulle sattui hyvä pakka. On aina mukava ampua sellaisten ampujien kanssa samassa pakassa jotka saavat nuolensa keskelle.
Huomisen ohjelmassa tosiaan alkukisa. Tuloksia ja kilpailun etenemistä voi seurata osoitteesta http://www.archery.org

Ei kommentteja: