sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kansainvälisten ulkokilpailujen edustusjoukkueen karsinta 2012 - Toinen päivä

Tänään oli ohjelmassa sitten edustusjoukkuekarsinnan toinen päivä jolle mahtui kaikenkaikkiaan yksi puolikas, eli 36 nuolta. Herätyksen suhteen kesäaikaan siirtyminen tapahtui ehkä hieman huonona hetkenä, koska aamupalalle piti kirmata jo "vanhaa aikaa" puoli kuudelta. Aamupalan jälkeen kuitenkin kamat kasaan ja auton peräkonttiin ja siirtyminen jalkapallohalliin. Kerkesin vetämään muutaman lämmittelysarjan. Ensimmäisen sarjan jähmeyskammosuoritusten jälkeen sain ammuntaa taas hieman paremmin kasaan. Pientä sivuttaishajontaa nipussa tosin oli havaittavissa. Kisa alkoi ja suoritusvarmuus palasi about samalle tasolle kuin eilen, eli pientä hutilointia aika-ajoin, mutta kuitenkin siedettävissä määrin. Muutaman nuolen paukkasin jälleen yläoikealle. Diagnoosina joko nimettömän lipeäminen tai jousikäden olkapään hienoinen pehmeneminen. Tulos tältä päivältä kuitenkin aika samana linjaan kuin eilenkin, eli 327. Koko karsinna tulokset menivät seuraavasti: 320+328+327+327=1302. Tuo oli aika linjassa viime kesän tuloskeskiarvon suhteen joka oli karsinnan pohjapisteissä 1301. Oikeastaan ainoa lipsahdus oli tuo tämän viikonlopun ensimmäinen sarja joka hieman pudotti keskiarvoa. Edustusjoukkueessa matkalla olympiakarsintoihin ovat siis mukana Antti Tekoniemi, minä, sekä Matti Hatava. Eetu Tiainen oli karsintojen neljäs. Nyt alkaakin keskittyminen ulkokauteen ja parin viikon päähän jolloin lähden ampumaan Shanghain Kiinan Maailmancup kilpailua. Shanghain jälkeen seuraava kisakoitos on Turkin Antalyassa, jossa ammutaan sielläkin Maailmancupin osakilpailu. Näiden Maailmancupin osakilpailujen yhteydessä ei vielä karsita olympiapaikoista, vaan ensimmäinen mahdollisuus yksilöpaikkaan on puolentoista kuukauden päästä EM kilpailuissa Hollannissa. Joukkuepaikkasta pääsemme kilpailemaan noin kuukausi ennen Lontoon Olympialaisia, USA:n Maailmancupin osakilpailussa, Ogdenissa.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Kansainvälisten ulkokilpailujen edustusjoukkueen karsinta 2012

Tänä viikonloppuna ammutaan Eerikkilän urheiluopistolla karsinnat joukkuepaikoista tulevan kauden arvokisoihin, joihin myös olympiakarsinnat kuuluvat. Joukkueeseen karsitaan kolme henkeä.
Eilen oli hieman oloja että flunssa olisi iskemään päälle, joten kävin päivällä tyhjentämässä Munkkiniemen apteekin. Illalla lämpötila oli nousussa joten vedin niin pitkät unet kuin pystyin. Jotain päälle yhdeksän tuntia tuli nukuttua.
Aamulla sitten riittävästi troppia naamaan ja hakemaan Vesa kyytiin ja kohti Eerikkilää.
Oltiin paikalla hyvissä ajoin joten kerettiin vetämään lounasta naamaan ennen lämmittelyn alkamista. Buranaa ja allergialääkettä meni aika hyvää tähtiä kurkusta alas ja sain melko hyvin suorituksia aikaiseksi. Tosin eka puolikas meni virheiden putoillessa huolestuttavissa määrin yläoikealle kasin ja seiskan hujakoille. Totesin ongelman johtuvan hieman liian matalasta nokinpaikasta joten jänne meni vaihtoon. Hieman sapuskaa jälleen tähän väliin ja sitten taas halliin. Seuraava puolikas meni jo paremmin vaikkei mitään ihmetulosta tullutkaan. Hieman häiritsi kun flunssa kaatoi päälle vuoroin hikeä ja kylmiä aaltoja.
Kolmanteen puolikkaaseen lähtö ihan hyvillä mielin vaikka olo ei ollutkaan parhain. Vetäsin oikeastaan vain pari pommisarjaa ja paransin taas tulosta 327 pisteeseen saakka, joka alkoi jo olemaan oikealla sektorilla.
Tässä vaiheessa karsintaa kun ammuttavia nuolia on huomiselle aamulle jäljellä 36 kappaletta, olen karsinnan toisena sekä viikonlopun yhteispisteiden että kumuloitujen pisteiden osalta.
Nyt ohjelmassa elpymistä ja hyvät yöunet. Huomenna on aikainen herätys viimeistä puristusta varten, tosin karsintakin on ohi varmaan puoliltapäivin.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Halli-SM - Joukkuekisapäivä

Viime sunnuntaina ammuttiin halli SM kisojen joukkuekisapäivä.
Aamu lähti käyntiin mukavasti hotellin aamupalan kautta pelipaikalle siirtymällä ja paikan päällä välineitä kasaillessa.
Fiilis oli hieman juminen ja tunkkainen ja kaiken kruunasi lämmittelyammunnan ensimmäinen nuoli.
Vedossa asento tuntui jotenkin todella hyvältä. Paljon paremmalta kuin 18m asennon tulisi tuntua. Laukaisua seurasi melko kova kopsahdus joka selitti asennon hyvyyden. Tähtäin oli tullus vain heitettyä paikalleen jotenka vetäsin ensimmäisen nuoleni noin 65m merkillä pakan yli hallin takaoveen pystyyn.
En antanut tuon välikohtauksen kuitenkaan vaikuttaa ihmeemmin lämmittelyyn jossa oli jo muutenkin tekemistä.
Koko lämmittelyn ajan suoritukset tuntuivat todella tukkoisilta ja nuolia oli hankala saada putoilemaan keskelle taulua.

Joukkuealkukisan alkaessa päätös oli vain ampua perusammuntaa ja toivoa että se riittää auttamaan joukkueen sijoitusta ylöspäin matseja varten.
Joukkuealkukisa meni samalla tukkoisuudella kuin lämmittelyammunta. Tuli ammuttua jopa yksi 25 pisteen rupusarja mutta 30n tulos riitti kuitenkin karsinnan toiselle sijalle.
Muutkin joukkueemme jäsenet olivat tosissaan liikkeellä jota todisti raivoisa taistelu jota käytiin ykkösjoukkueen kolmannen ampujan paikasta. Marko ja Vesa vetäsisivät lopulta tasatuloksen samalla määrällä kymppejä sekä ysejä. Ykkösjoukkuepaikka ratkaistiinkin kolikolla ja tällä kertaa arpaonni suosi Markoa.

Joukkuematseihin lähdettiinkin sitten joukkueilla WT1 Aki, Juhana. Kakkosjoukkueen yhteistulosa alkukisasta ei ikävä kyllä riittänyt jatkoonpääsyyn, joten WT:n tuplapalkintopallisijoituksista jouduttiin luopumaan.

WT1 lähti matseihin hyvällä meiningillä. Alusta asti oli selvää että tällä joukkuefiiliksellä mennään jälleen pitkälle. Itselläni ensimmäinen matsi meni vielä tukkoillessa ja heräillessä tilanteeseen, enkä pystynyt antamaan joukkueen eteen ihan sitä tasoa mitä olisin halunnut. Voitto kuitenkin tuosta ensimmäisestä matsista.

Loput matsit menivät pääasiassa kympille ampuen. Koko joukkue teki hienoa työtä matkatessamme kohti finaaliottelua. Ikävä kyllä matkamme torppasi Tornion Jousiampujien joukkue, joka ampui kaikki matsinsa erittäin kovaa tasoa. Edes meidän viimeisen sarjamme 58 pisteen tulos ei auttanut voittoon. Vastustaja oli vain parempi.

Pronssiotteluun lähdimme teurastusmeiningillä joka toimi hyvin. Hieno matsi jälleen koko joukkueelta jonka tuloksena Wilhelm Tellille jälleen mitali SM-Joukkuekisasta.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Halli-SM - Henkilökohtainen kisapäivä

Ajeltiin eilen Kouvolaan ja majoituttiin Hotelli Vaakunan. Jonkun huoneenvaraajan ansiosta meille siunaantui yksi parisänky sekä avattava sohva varavuoteena. Normimeininki kisareissulla siis. Hyökkäsin varavuoteeseen joten VV ja Juhana päätyivät lusikoimaan.
Yö meni yllättävän hyvillä unilla vaikka sänkyyn olikin kahdessa tasossa.
Aamupalan jälkeen siirryttiin kisapaikalle jossa aikaa oli hyvin välineiden kasaamiseen ja välinetarkastukseen. Lämmittelyammunnassa oli havaittavissa hienoista jäykkyyttä mutta osumat olivat kuitenkin hyviä.
Alkukisa lähti aika mukavasti käyntiin, tosin jossain vaiheessa tuli vetäytyä aika karmea 25 pisteen sarja. Selvisin kuitenkin tuosta koettelemuksesta ja paikkasin seuraavalla sarjalla jo 28 pistettä.
Ensimmäinen puolisko siis tuon huonon sarjan johdosta hieman alavireisesti. Toinen puolisko meni ilman pahempia kämmejä ja lopulta sain kasaan koko kierrokselta kasaan 576 pistettä jolla sijoituin alkukisan kakkoseksi.
Otteluihin lähtö siis aika mukavalta paikalta. Oikeastaan kaikki mausteet menivät ihan mukavasti. Juuso vastaan oli aika kovaa vääntöä mutta selvisin metsistä voittajana.
Finaalimatsia ennen tuli lämmitetty Antin kanssa sivupakkaan. Lihakset olivat ehkä hieman tukkoisen oloisia ja osumat seilasivat hieman. Finaalimatsia meni aika heikosti.. En tiedä johtuuko valojen muutoksesta vai mistä mutta aamuin ensimmäiset sarja vasemmalle. Sain vasta kolmannella sarjalla nipun keskelle ja sen johdosta hävisin kultamatsin.
Henkilökohtaisesta kisasta kuitenkin kaulassa hopeamitali. Huomisen ohjelmassa joukkueessa ja lisää killuttimia kaulaan.

torstai 16. helmikuuta 2012

Jousiammuntavuosi 2011 takana - Euroopan ranking sija 47.

Jousiammuntavuosi 2011 on takana ja euroopan jousiampujainliitto (EMAU) on saanut vihdoin laskettua yhteen rankingpisteet kuluneelle kaudelle.

Laskettuna 1.12.2011 tilanteesta, rankingsijoitukseni oli viime vuodelta siis 47.

http://www.emau.org/attachments/288_RM_011211.pdf

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Nimes - Second chance kilpailu

Alkukisan tuloksen ollessa melko alavireinen, ei minulla ollut mahdollisuutta päästä varsinaisiin tänään ammuttaviin finaaleihin. Alkukisan sijoitukseni oli siis 42. ja vain 32 ampujaa kelpuutettiin pudotuksiin.
Edellisenä iltana kentällä vetästy pasta carbonara juili sen verran hyvin pakissa että koko yö meni nestettä poistaen, joten aamuinen fiilis ei ollut mitenkään katossa.
Tuoremehun voimin kuitenkin ampumaan second change kisaa 7:30 paikallista aikaa.
Lämmittelyammunnassa suoritukset olivat erittäin tehokkaan ja sujuvan oloisia ja sama meininki jatkui koko kisan neljän sarjan läpi. Sain tulokseksi lopulta kasaan 117 pistettä jolla hilasin itseni second chance kisan kärkipaikalle. Koska muissakaan erissä ei minun tulostani voitettu, johti tulokseni second chance kisan voittoon.
Tästä kisasta kuittasin itselleni Hoyt Formula Excel jousipaketin, joka tullaan toimittamaan myöhemmin antamieni speksien pohjalta minulle postissa. Kuitenkin johtuen erinäisistä asianhaaroista, en todennäköisesti ala yhtäkkiä Hoytilla ampumaan, joten tuollainen jousi olisi nyt myytävänä. Jos tuolle jouselle on kiinnostusta niin voin speksata sen tilausvaiheessa ostajan toiveiden mukaiseksi.

Kisasta jäi lopulta ihan hyvä maku suuhun vaikka alkukisan tulos ei ollutkaan ihan sitä tasoa mitä sen olisi pitänyt olla. Jos alkukisan ammunta olisi ollut samaa tasoa kuin second chance kisassa, olisi ollut huomattavasti korkeammalla sijoituksissa sekä ampumassa tänään otteluita.

Kaikenkaikkiaa kuitenkin iso ja hieno kisa tälle talvelle ja toisaalta palkintojousikin tuli kuitattua kotiin.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Nimes - matkapäivä ja alkukisa

Iltapäivällä lähtö hevalta noin tunnin myöhässä lumipyryn takia. Siinä vaiheessa olikin jo selvää että myöhästymme jatkolennolta. Frankfurtissa pelko realisoitui, mutta meidät saatiin reroutattua kiitettävän nopeasti Mynchenin suuntaan josta piti olla lento Marseillesiin. Mynchenissä tosin selvisi ettei meille mitään paikkoja oltu jatkolennolle varattu joten päädyimme varasijoille. Varasijoille meille viidelle annettiin näppärästi neljä paikkaa, joten meikäläinen rerouttaantui lennolle kohti Nitsaa, muiden lentäessä kohti Marseillesia. Nitsassa sitten odotti taksikuski jonka kyydillä ajeli Marseillesin kautta Nimesiin. Hotelliin päädyin joskus yhden aikaan yöllä.
Eilinen alkukisapäivä oli sitten hieman outo. Iltapäivän lämmittelyammunnoissa tuntui hieman hontelolta enkä saanut oikein luonnolliselta tuntuvia suorituksia aikaiseksi. Ajattelin että ilmassa oli vaan edellisen päivän matkustamisen aiheuttamaa kankeutta. Alkukisan alkaessa kankeus jäi päälle ja suoritukset venyvät turhan pitkiksi, eikä tulospuolella mitään ihmeitä tapahtunut. Alkukisan tulos 569 ei paljoa mieltä lämmittänyt. Tuo tulos oli nyt toinen kv-kisatulos putkeen joka jäi reilusti tämän hetken tasosta. Alkaa sisäammunta kohta riittämään.
Huomenna lauantaina olisi ohjelmassa jumbofinaalin ampuminen, oikeisiin matseihin tuolla tuloksella on turha haaveilla pääsevänsä.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Berlin Open Archery 2011

Tultiin eilen tänne Berliiniin hyvissä ajoin että ehtisimme hyvin majoittua sekä akreditoitua jonka jälkeen oli tarkoitus treenata hieman. Akreditointi, aukesikin vasta neljältä ja toisaalta ohjelmakin muuttui siten että iltatreenit oli peruttu. Tämän johdosta vedettiin aamupäivätorkut jonka jälkeen kaupungille hölmöilemään.
Hölmöily, rajoittui, onneksi lähinnä ratikalla matkusteluun. Kaupungilla sapuskaa ja shoppailua ja paluumatkalla akreditoitumaan.
Hallilla oli jo muutamia välinevalmistajia sekä kauppiaita joten siellä venähti hetki ihmetellen uutuuksia.
Illalla sapuskaa hotellilla koska keli oli harvinaisen ikävä. Aikaisin petiin.

Tänä aamuna jälleen herätys Philipsin tolkuttoman aikaisin ja aamupalan jälkeen kentälle. Ohjelmassa oli alkukisa Ykän ja minun osaltani. Olimme pakan päässä toisistamme joten kisan aikana kerkeisi hyvin vaihdella mielipiteitä.
Eka puolisko lähtien kohtalaisesti liikkeelle mutta loppua kohden nippu alkoi selata ympäri taulua. Kasaan 285 pistettä joka oli hieman alavireisesti vedetty.
Toinen puolisko alkoi melko pahoillaan kömmähdyksillä joita jatkui tasaiseen tahtiin aina kuudennella sarjalle jolla huomasin että tähtänvarren kiinnitysruuvi oli osittain irti. Ruuvipinnit ruukin kiinni ja aamuin loput sarjat about kympille. Sen siitä saa...
Tokalta puoliskolta kasaan 282 pistettä joka antoi alkukisa yhteistulokseksi 567 pistettä joka oli paljon perässä tavoitteesta.
Olin kuitenkin kahden ammuntaryhmän jälkeen seitsemäntenä, joten näillä näkymin olen menossa jatkoon ja ampumaan illalla yhdeksän korvilla ensimmäisiä pudotuksia.

Tuloksia löytyy kilpailun sivuilta Results linkin takaa osoitteesta http://www.berlin-archery.de/en/berlinopen.php
Listaa päivitetään sitä mukaa kun uusien ampujaryhmien tuloksia saadaan kasaan.


sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Iitin 18m kisat pudotuksilla

Eilen oli ohjlemassa 18m kilpailut pudotuksin varustettuna Iitissä.
Kisaan lähtö tapahtui melkoisen lennokkaasti kun olin onnistunut jollain ilveellä sammuttamaan kännykästä herätyksen ja havahduin Mäkelän Markon lähettämään viestiin jonka sisältö oli ytimekkäästi "Täällä". Hypätessäni vaatteisiin sisään sain kirjotettua vastaukseksi "OK, hetki.".

Noilla setupeilla siis liikenteeseen kokoonpanolla Marko, Vesa ja minä.

Perillä oltiin reippaasti ajoissa vaikak pidettiin matkan varrella kahvipaussikin. Lopulta harjoitusammunnalle ja välinetarkastukselle oli varattu kisassa niin paljon aikaa että olisimme voineet myöhästyäkin kisasta varmaan tunnilla ja silti yhtään kilpailusarjaa ei olisi tarvinut jättää ampumatta, pari lämmittelysarjaakin olisi mukaan voinut varmaan puristaa.

Lämmittelyammunta oli tosiaan melko pitkä eikä jäänyt epäilyksiä siitä olivatko paikat lämmenneet hyvin vai ei. Tosin tauko lämmittelyn ja itse kilpailun alkamisen välillä oli hieman turhan pitkä joten lämmittelyn hyöty jäi hieman matalaksi kun kisanuolia ei päässyt ampumaan välittömästi lämmittelyn päälle.

Koko kisan tarkoituksena oli kohdallani testata miten uusi kahvamuotoilu toimisi kisatilanteessa. Parin viikon aikana olen pudottanut testimielessä täysin perus CXT:n kahvaan ja tällä viikolla sitten korotellut sitä milli kerrallaan tutkien miten hajonta muuttuu eri suuntiin. Perjantaina tein viimeisen muutoksen jolla kallistin kahvan pintaa hieman enemmän oikealle.

Kisa lähti käyntiin varsin mukavasti enkä onnistunut ampumaan ensimmäiselle puolikkaalle yhtään kasia ja kymppibingojakin oli kait neljä. Ihan hyvät fiilikset siis tulospuolella päällä puolessa välissä alkukisaa. Jotain pientä heilumista osumissa oli keltaisen vasemmalta reunalta oikealle reunalle. Myös pari melko suurta hyppäystä tuli vetästyä yläoikealle keltaiselle.

Toinen kierros lähti hieman alavireisemmin liikkeelle ja hajonta oli selvästi kovempaa. En saanut kymppibingoja kasaan vasta kuin viimeisellä sarjalla ja kolmanneksi viimeiseen sarjaan onnistuin survomaan ensimmäisen kasinkin kisan aikana.

Kokonaiskisasta kuitenkin kasaan 579 pistettä joka jäi edelleisen Turun kisan tuloksesta pisteellä. Tavoitepisteet olisivat tuolla 585 pisteen kieppeillä ja huippuammunnalla pisteet pitäisi tällä hetkellä saada 590 tasolle. Olin kuitenkin tyytyväinen tulokseen ottaen huomioon miten paljon säätämistä viime viikot ovat sisältäneet ja kuinka vähän olen pystynyt harjoittelemaan tekniikkaa.

Pudotukset olivatkin sitten hieman eri tarina. Alkukisan yhden kasin sijaan paukuttelin tauluun niin monta kasia etten edes muista enään. Sain kuitenkin hilattua itseni erinäisten ottelukokoemusten kautta finaaliotteluun Tiaisen Eetua vastaan. Kultaottelussa huomasi että kummallakaan ei ehkä ollut palikan ihan niillä paikoilla kuin olisi olettanut ja varsinkin omalta osaltani finaalimatsi meni melkoiseksi räpiköimiseksi. Ihan hyvältä tuntuneet paukut hakivat todella kauaksi kympiltä. Eetu vei lopulta kultaottelun survomalla uusintanuolenta ysin rajalle oikealle, itse tiputtaessani nuoleni samalle sektorille kasin puoliväliin.

Kisasta siis hopeaa Eetun viedessä kullan. Pronssille sijoittui onneksi toinen Telliläinen eli Vesa Vaajamäki.
Kokonaisuudessaan ihan mielenkiintoinen kisakokemus, mutta edelleenkin Iitti voisi järjestää halliin jonkinlaista lisävaloa tauluille. Oli hieman turhauttavaa jälleen kerran yrittää tihrustaa mihin nuolet osuivat.

torstai 3. marraskuuta 2011

Tue urheilijaa

Lisäsin blogin oikeaan palstaan linkin Tue urheilijaa! kampanjaan.
Kyseisen kampanjan kautta voi tukea yksilöurheilijoita siten että kampanjan tuotto menee suoraan urheilijalle.
Lisätietoa linkin takaa.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Olympic test event Lontoo - omat pudotukset

Jahas. Tuli sitten ammuttua matsi Olympiakentällä.
Ammunta toimi ihan mukavasti harkkakentällä ja Ykän kanssa oli selvät sävelet miten matsin aikana toimitaan. Kun siirryttiin kisakentän lämmittelyradalle, tuntui ammunta ihan mukavalta. Pari kutia meni hieman ylilinjauksen piikkiin jotka heittivät osumaa hieman alavasemmalle, mutta sain mielestäni homman kuntoon.
Kun siirryttiin kisakentälle, fiilis ammuntaan oli hyvä ja luottavainen ja mielessä oli selvänä oma ammunta millä mennään eteenpäin.
Vastustajan ammunta ei oikeastaan aiheuttanut mitään häiriötekijöitä ammuntaan mutta sitäkin enemmän tuntui vaikuttavan itse kisakenttä. Ensimmäinen nuoli lähti melko hyvin mutta seuraaville nuolille alkoivat paineet kasvamaan hieman liikaa. Kentällä oli todella vaikeata löytää kohtaa mihin katsoa, näkemättä jostain screenistä joko itseä, tauluja tai sitten vastustajaa, jonka johdosta en oikein saanut haettua kentältä omaa rauhallista paikkaani.
Saatiin ammuttua matsi lopulta 4-4 tilanteeseen jossa oli mahdollista ratkaista ottelu. Edellisen sarjan aikana tuuli painoi hieman liikaa ja viimeiseen sarjaan tuli hieman ylireagoitua tuuleen joka heitti nuolen kasille. Toinen lähti melko pahaan puuskaan mutta sain painettua tähtäimen takaisin keskelle taulua pakan reunan ulkopuolelta. Korjaus ei vain riittänyt ja nuoli tipahti ensimmäisen viereen oikealle kasille. Viimeiselle nuolelle otin hieman lisää ennakkoa ja tipautin sen vasemmalle ysille. Tämä ei kuitenkaan enää riittänyt setin voittoon, vaan Japanilainen vei matsin 6-4.
Ikävää etten saanut voittoa matsista, se olisi ollut aivan realistista tämän hetken ammunnalla, varsinkin kun flunssa alkaa olla melkein kokonaan takana päin.
Oli kuitenkin erittäin hienoa ja tärkeää päästä ampumaan Olympialaisten kisakentälle.
Syksyn ohjelmassa on seuraavaksi peruskuntokauden aloittaminen sekä riittävän kovan sisätuloksen ampuminen. Tämän iltapäivän tehtävänä on kirjata ylös kaikki mitä päässä liikkui matsin aikana ja millaisia tuntemuksia eri asiat aiheuttivat. Näiden pohjalta lähdetään jälleen rakentamaan syksyn mittaan parempaa mindsettiä vastaaviin tilanteisiin ryhmän urheilupsykologin kanssa.

torstai 6. lokakuuta 2011

Olympic test event Lontoo - Antin matsit

Tänään oli sitten vuorossa treeniä ja koutsina pönöttämistä.
Kentällä suhteellisen aikaisin jossa ammuttiin perustreeniä ja hahmoteltiin Ykän kanssa sitä miten matsissa toimitaan ja mistä asioista muistutellaan.
Treenit meni ihan mukavasti ja oltiin kisakentän harkkaosuudella oikeaan aikaan. Tuuli tuntui pyörittävän kentän laidassa hieman ja kisakentälläkin näyttivät kisaajat ampujan melkoista hajontaa.
Enään marsiin lähdettiin siten että Eetu oli agenttina taululla ja minä siitä pönöttämään Ykän boksin takaosaan. Ykä hoiti Ukrainalaisen komeasti pois pelistä vaikka yksi nuoli lähtikin melkoiseen pyöritykseen tuulen osalta.
Toisessa marsissa Malesian Cheng veti vain yksinkertaisesti todella kovaa ammuntaa, reippaasti osaamisensa yläpäässä, joten matsailu tällä kokoonpanolla päättyi siihen. Hyvin kyllä äijä veti noinkin haasteelliseen tuuleen.
Siirryttiin takaisin treenikentälle jossa muutama sarja treeniä ja sitte loungeen lunssille.
Linssin oli jälleen laittavat ja sitä oli riittävästi.
Iltapäivän ohjelmassa oli lähinnä vapaata harjoitusta ja sain lippua jälleen hieman paremmin kasaan kuhan vain keskityin linjaukseen hieman tarkemmin.
Päivä oli tuulinen ja kylmä ja vieläkin on hieman viluinen olo.
Huomenna ohjelmassa hyvin sparratun Eetun matsipäivä tavoitteena kaataa eläessä marsissa Ukrainan olympiavoittaja Viktor Ruban. Kyseinen herra on kaadettu jo kerran tällä kaudella Suomalaisten toimesta joten toivotaan että äijän puntti hieman tutisee.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Olympic test event Lontoo - välipäivä

Tänään oli koko porukalla välipäivää otteluista joten mentiin kentälle hieman myöhemmin treenaamaan. Ensialkuun oma ammunta tuntui hieman tukkoiselta mutta lähti rullaamaan yllättävänkin hyvin. Oli yllä reissulla ensimmäistä kertaa terve olo. Lihakset tuntuivat tekevän ensi kertaa reissulla sitä mitä niiden pitikin tehdä. Käytiin sitten loungessa lounaalla ja hieman elvyttiin, jonka jälkeen jälleen treenikentälle. Kuin taikaiskusta lihakset ottivat jälleen hälläväliä asenteen ammuntaan ja nippu levisi. Kova kääntyilevä tuuli ei juurikaan auttanut asiaa. Ammuttin sparrausmatseja Ykää vastaan koska Ykän matsi on huomenna, mutten pystynyt pahemmin pistämään kampoihin.
Ehkä pari asiaa hahmottui loppua kohden millä sai hieman pelastettua suorituksia, mutta melkoista vääntöä iltapäivän ammunta oli.
Huomenna mennään aikaisin aamusta harkkakentälle sparraamaan Ykää jonka jälkeen käydään hoitamassa porukalla Suomelle yksi henkilökohtainen otteluvoitto kotiin. Katsomoon on ilmeisesti tulossa myös Suomalaista yleisöä Hoodin porukasta joka on hieno asia.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Olympic test event - Lontoo

Hieman myöhäisempi herätys tänään koska meidän matsimme oli viimeinen Aamupäivän matseista.
Aamusta vasen korva oli jälleen jumissa ja olo oli tukkoinen. Tuli vissiin mokattua kun vedin eilen antibiottien päälle juustokakkua vaikka tuon kanssa ei saanut ottaa maitotuotteita kahteen tuntiin kumpaankaan suuntaan. Harkkakentällä kuitenkin jälleen ammuntaa buranan voimin. Tunne ammunnasta oli hieman häilyvä ja jouduin jälleen ampumaan hieman liikaa pakottamalla. Sain kuitenkin suhteellisen hyviä osumia aikaseksi vaikka laukaukset lähtivätkin melko häröinä.
Siirryttiin sitten kisakentälle treeniradalle odottamaan vuoroamme. Siellä aloin jo huomata melkoista heilumista nipussa.
Kisakentälle siirtyminen toimi hyvin ja kisakenttä oli todella hieno. Avasin ensimmäisen sarjalle seiskalle ylävasemmalle ja loppumatsi menikin osumien heiluessa puolelta toiselle. En oikein saanut mitään varmuutta ammuntaan koko matsin aikana. Toisella sarjalla linssin vielä viivallekin menon ottamalla nuolen hiilestä liian aikaisin ajatuksissani, mutta lopulta siitä ei ollut mitään haittaa kun ammuimme parhaan nippumme tuohon sarjaan.
Ranska naputti tasaisen tappavasti kuoliaaksi keskelle, meidän hakiessa vauhtia eri puolilta taulua. Ottelu päättyi Ranskan voittoon melko selvin lukemin, Ranskan ampuessa meitä vastaa päivän kaikkein parhaan tulokset 226.

Joukkueelle sijoitus näissä kisoissa siis yhdeksäs.

Nyt on ohjelmassa lounas jonka jälkeen pakkaillaan kamat ja siirrytään hotellille tekemään suuria suunitelmia henkilökohtaisiin matseihin. Itselleni tulee jopa kolme välipäivää ennen seuraavaa matsia. Huominen on välipäivää koko joukkueelle.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Olympic test event London - alkukilpailu

Tänään ammuttiin Lontoon Olympic test eventin alkukilpailu. Kisan alkuun ensin muutama harjoitussarja joiden aikana fiilistelin hieman kumpaakin jousta. Olin jo melkein pyörtämässä päätökseni ampua sinisellä jousella, mutta päädyin siihen kuitenkin lopulta, punaisen aiheuttaessa hieman enemmän pystyhajontaa. Ensimmäinen puolisko lähti käyntiin kolmella hienolla sarjalla mutta sitten loppuivat voimat täysin kesken. Ammuin pari todella huonoa sarjaa, joiden jälkeen sain jälleen naputeltua nuolta keskelle, hieman verkkaisempaan tahtiin tosin. Ensimmäinen puolikas antoi 325 pistettä joka oli oloon nähden melkoisen hyvä suoritus ottaen huomioon että onteloiden sisältö oli edelleen pääväriltään punaista. Sain hieman huilittua puolikkaiden välillä tankaten särkylääkettä. Ammunta lähti hieman hankalammin liikkeelle kuin ekalla puoliskolla ja oli pääosin vääntämistä. Toisin kuin ekalla puoliskolla, en saanut aikaseksi lähemmäs kuudenkymmenen pisteen sarjoja tasapainottamaan heikompia, joten hieman matalampi tulos oli luvassa. Toisen puolikkaan aikana tuuli alkoi myös hieman pyörittelemään, joka tosin pyöritti enemmän pään sisusta kuin nuolta. Tuon takia tuli pariin sarjaan vähän ylireagoitua tuuleen josta seurasi puolikkaan huonoimmat sarjat. Viimeisellä sarjalla oli vielä mahdollisuudet samoihin pisteisiin kuin ekalta puolikkaalta, mutta vetäsin kolmannen nuolen jotenkin aivan mystisesti alavasemmalle kutoseen. Pisteitä siis vain 320 joka antoi alkukisan pisteiksi yhteensä 645. Tuo tulos oli tosiaan hyvä ottaen huomioon erinäiset haittatekijät ja sillä lohkesi alkukisan 39. sija. Huomenna on vuorossa joukkuekisasta myöhään aamupäivällä, jonka jälkeen onkin pari välipäivää ammunnasta muiden matseja seuratessa.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Olympic test event Lontoo - ensimmäinen päivä

Saavuttiin eilen paikan päälle. Lento meni ihan mukavasti ja kaikkien kamat saapuivat mukavasti ajoissa perille. Onnistuimme eksyttämään järjestäjien vastaanottajamimmin tosin ensimmäisessä hississä josta aiheutui pieni viivästys. Pääsimme kuitenkin bussiin asti Korealaisten kanssa. Hotellimme oli viimeinen pysäkki matkalla. Saimme huoneet, tosin toinen kakkoskerroksessa ja toinen kutosessa. Hotellin netti maksaa todella paljon mutta siihen saattaa tulla muutos jos järjestäjät saavat aikaseksi, muuten pitää surffailla kentän loungessa päivisin. Tänään aamupäivällä oli miesten virallinen harjoitus. Ammunta meni oloon nähden melko mukavasti vaikka välillä meinasikin hieman väsähtää. Välinetarkastus hoitui sujuvasti ammunnan lomassa ja kentällä kaikki toimi muutenkin hyvin. Athletes loungen ruoka oli hyvää ja ilmanen netti palkitsi. Iltapäiväksi takaisin hotellille jossa keksitään jotain puuhaa loppupäivälle koska mukana ei ole naisampujia joiden harjoituksiin harkkakenttä on loppupäivän varattu. Itapäivällä ihmeteltiin Regent's Parkia ja nyt ollaan dinnerillä tankkaamassa huomista varten. Meidän alkukisa ammutaan heti aamusta. Naiset ampuvat iltapäivällä.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Maasto EM - Joukkuekisa

Joukkuekisa ammuttiin perjantaina kisapaikkana ollessa rinteeseen tehty motocross rata. Paikka oli aivan mahtava yleison kannalta koska yleiso pystyi seuraamaan kisaa katsomosta kasin vain yhden tai kahden rastin taulun ollessa poispain katsojista. Aloitimme ammunnan vastassamme Itavalta. Matsi eteni ihan mukavasti, tosin omalla kohdalla jokainen yli 20m merkki oli parisen metria pielessa enka viela tuossa matsissa tajunnut asiaa kunnolla joten vetelin nuoleni paaosin alas. Voitimme Itavallan lopulta pistein 109 - 107 8 rastin kierroksella. Toisena saimme vastaamme isantamaan Italian joukkueen jota vastaan lahdimme ampumaan neljan nuolen pudotuskierrosta. Tahan matsiin sain tehtya tarvittavat korjaukset tahtainmerkkeihin ja ammuin hyvalle korkeudelle. Matsi meinasi menna hieman tiukaksi mutta kuten Itavaltaa vastaan, dominoimme matsia varsinkin tipu, eli spottirasteilal lyhyilla matkoilla. Voitimme ottelun puhtaasti pistein 58 - 55 joka veti paikalliset katsomossa melko hiljaiseksi. Samaa ei tosin voinut sanoa Suomalaisista katsojista joka pitivat hyvin huolen aanimaaran lisaamisesta. Taman jalkeen vastaamme saapuikin Saksan joukkue jota vastaan lahdimme kamppailemaan kullasta. Toisella rastilla joko joukkue hieman jaatyi ja repsahdimme pisteissa hieman taakse, mutta saimme jalleen ammunnan kulkemaan kolmannella rastilla. Niinkin hyvin etta viimeiselle finaalirastille kullan voittaminen naytti erittain mahdolliselta. Saksan piti kaytannossa ampua kutonen voittaakseen ja vitosella olisi tullut tasapeli ja shoot-off rasti. Saksan Sebastian Rohrberg kuitenkin napsautti nuolensa komeasti kutosen rajalle kovista paineista huolimatta ja jouduimme toteamaan havinneemme kultaottelun. Hopeamitali nainkin kovatasoisesta Euroopanmestaruuskilpailusta oli kuitenkin mahtava kokemus. Eilen oli sitten henkilokohtainen finaalipaiva jossa talla kertaa jouduin tyytymaan seuraamaan matseja katsomosta kasin. Henkilokohtaisten matsien paatyttya jaettiin mitalit. Oli kylla melko hieno fiilin nousta podiumille Euroopanmestaruuskilpailuissa.

torstai 15. syyskuuta 2011

Maasto EM - Pudotuspäivä

Aamusta jälleen radalle ja ohjelmassa 12 rastin ensimmäinen pudotuskierros. Ammunta lähti ihan mukavasti liikkeelle ja sainkin melko hyviä tuloksia aikaseksi. Ensimmäinen virhe jonka tein oli ampua varjotauluun sinisillä nokeilla joten en nähnyt oikein mitenkään mihin ensimmäinen nuoli putosi. Sain hieman korjattua osumia seuraavilla nuolilla mutta melko alavireinen taulu tuli ammuttua. Tämän jälkeen sain hyvä tauluja aikaseksi, varsinkin pidemmät matka millä tahansa kulmalla menivät hyvin. Ongelmaksi muodostui seuraavaksi 20m spottitaulu hienoiseen ylämäkeen johon kulmaennakko meni täysin metsään. Ammuin kaksi nuolta melko alas taulussa ja sain vasta kolmannen vitoselle. Loput rasteista menivät ihan mukavasti ja sain kasaan 165 pistettä jolla nostin itseni jatkoonmenijöiden joukkoon ja taistelemaan pääsystä mitaliotteluihin. Aamupäiväpudotusten jälkeen kerkesin hyvin syömään lounaspaketin ja hieman rentoutumaan ennenkuin piti jälleen alkaa ampumaan pudotusten seuraavaa osuutta. Aloittelimme kakkosrastilta ravintolan terassin vierestä. Hieman ehkä ärsytti se että terassilla istuneilta jousiampujaporukoilta ei juurikaan irronnut huomiota ampumatolpalle, porukka lähinnä jauhoi suureen ääneen omia asioitaan, tietty poislukien Suomalaiset jotka olivat innolla seuraamassa ammuntaa. Ensimmäinen rasti meni hieman alavireisesti mutta toiselle rastille ammuin kutosbingon 40cm tauluun. Seuraava pitkähkö ylämäki taas meni väärän kulmavähennyksen piikkiin ja nuoleni jäivät pääosin keltaisen alle. Loppu kierroksesta meni melko mukavasti poislukien pitkän 60m alamäen virheellinen kulmavähennys jossa jälleen naputtelin keltaisen alle. Viimeisellä rastilla toinen nuoli lähti näpeistä klikkerin läpi ykköselle joka hieman sapetti, mutta sain viimeisen nuoleni kuitenkin keltaiselle. Lopputuloksena päivän pudotteluista oli seitsemäs sija joten mitalimatsiin ei ollut tällä kertaa pääsyä. Kuitenkin ihan mukava saavutus ensimmäisestä World Archery (FITA) puolen kansainvälisestä maastokisasta. Huomisen ohjelmassa onkin sitten joukkueottelut joita odotan innolla. En ole vielä koskaan päässyt kokeilemaan matseja maastojoukkueella.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Maasto EM - Annetut matkat

Päivä alkoi tänään samanlaisena kuin eilinenkin. Aamusta hieman kirpeähkö ilma, eli käytännössä ei juurikaan 30 asteen yli. Jo tunnin päästä kisan alettua aurinko alkoi jälleen korventamaan tutun mukavasti yli 40 asteen voimin. Kierroksen alku lähti ehkä hieman heikolla vireellä liikkeelle enkä saanut alkuun kasaan ihan niitä pisteitä mitä odotin. Tilannetta ei mitenkään helpottanut kun ammuin ajatuksissani kuusien hämärässä olleeseen spottirastiin ensimmäisen nuoleni väärään tauluun. Toinen menikin sitten jo oikeaan spottiin mutta jäi kolmoselle. Vasta viimeisen sain tungettua kutoselle asti. Tuon jälkeen homma jatkui melko samanlaisena tosin pientä nostetta ammunnan tasoon oli havaittavissa. Toisin kuin eilen, jolloin loppua kohti alkoi keli ja päivän pituus painamaan todella paljon, tänään ammunta lähti kulkemaan paremmin loppua kohden. Sain ammuttua tämän päivän toisen puoliskon aivan eri tahtia kuin ensimmäisen ja se auttoikin tuomaan päivän lopputuloksen melko lähelle eilistä luhyempien arviotavien matkojen tulosta. Ikävä kyllä spottitauluun ammuttu missi vei ne muutamat pisteet joilla olisin päässyt samoihin lukemiin eilisen kanssa. Päivä oli kuitenkin siinä mielessä onnistunut että sain korotettua sijoitustani eilisestä 15:stä sijasta aina 12:sta sijalle asti. Tämän päivän ammunta auttoi myös joukkuetta vahvistamaan asemiaan neljännellä sijalla. Huomisen ohjelmana on henkilökohtaiset pudotukset. Päivä tulee varmaankin olemaan suunilleen saman pituinen kuin tänään koska aamupäivällä ammutaan 12 rastia jonka jälkeen tulee pieni tauko kun kaaviot lasketaan uusiksi, jonka jälkeen ammutaan loput kahdeksan rastia. Perjantaille on ohjelmassa kaikki joukkuematsit aina palkintojenjakoon saakka ja lauantain ammutaan henkilökohtaisista mitaleista.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Maasto EM - Arvioitavat matkat

Saavuimme Montevarchiin sunnuntaina iltapäivällä ja johtuen akreditoinnin kestosta, emme päässeet ampumaan vapaisiin harjoituksiin.
Maanantaisiin virallisiin harjoituksiin kerkesimme taas hyvin ja saimmme ampua hyvän aikaa keskustan stadikalla.

Tänään oli vuorossa ensimmäinen kilpailupäivä. Aamusta tuntui että ilma olisi ollut hieman vilpoisampi kuin parina aikaisempana päivänä mutta auringon noustua hieman korkeammalle, ilman lämpötila hujahti jälleen nopeasti neljänkymmenen celsiusasteen paremmalle puolen.

Pari ensimmäistä rastia meni ihan mukavaan tahtiin mutta kun eteen alkoi tulla 40cm tauluja, aloitukset lähtivät aina alaykköseltä tai kakkoselta. Vasta noin kymmenen rastin jälkeen tajusin että 40cm taulun mittauskuva oli jotenkin päätynyt päähän väärin päin jonka johdosta mittaus heitti täydellistä häränpyllyä.
Noilla rasteilla lähti melkoisesti pisteitä pois mutta ammuin kuitenkin lopun kisaa rauhassa omaa ammuntaani.
80cm taulujen mittauskuvat olivat ehkä hieman epämääräiset jonka johdosta parilla 80cm rastilla jossa piti myöskin huomioida ammuntakulman vaikutus korkeusosumaan, en onnistunut niin hyvin kuin olisin voinut.
Samoin 20cm tipuista irtosi todella vähän kutosia. Jotenkin ammunta noihin tauluihin ei ollut ihan niin luottavaista kuin se olisi voinut olla.
Samassa ryhmässä oli Italialainen ja Ranskalainen jotka lopulta päätyivät kisan kärkikaksikoksi ensimmäisen päivän jälkeen. Tämän johdosta oli hieman pitelemistä päässä koska kontrasti oman ja heidän ammuntansa välillä oli melko suuri. Kaverit naputtelivat arvioitavia matkoja aika nätisti keskelle.

Virtaa riitti jonnekin viidenneksi viimeiselle rastille asti jonka jälkeen tekeminen muuttui hieman enemmän hälläväliä suuntaan. Tekeminen meni hieman hutiloivaksi. Yli neljänkymmenen asteen lämmössä lähes kymmenettä tuntia mäkiä ylös ja alas kiipeillessä ja välillä ampuessa, ei vain oikein asialle voinut mitään.

Lopulta kuitenkin ihan tämän kauden tasoa oleva tulos 329 jolla pääsin ekan päivän pohjalta pudotussakkiin. Tosin vasta huomisen jälkeen kun saadaan annettujenkin matkojen tulokset yhteen tämänpäiväisten kanssa, voidaan vasta sijoitella porukkaa pudotuskaavioon.

Uskon ampuvani huomenna selkeästi parempaa tasoa koska mittaushölmöilyt jäävät automaattisesti pois. Huomiseksi on luvassa yhtä kuuma ja kova päivä joten pitää vain pitää pää kylmänä ja ottaa rauhallisesti säästäen energiaa ja varjoa etsien.