sunnuntai 25. helmikuuta 2007

Viikon harjoitukset

Maanantaina oli vielä hieman flunssan häntää päällä viikonlopusta joten viikottainen Circuit treeni jäi väliin johtuen melko tiukasta asemoitumisestani olohuoneen sohvalle kuuma mehumuki kourassa.

Tiistaina jälleen töissä ja jousilaukku mukana. Hallilla yritin lähinnä saada hyvää suoritusta aikaiseksi, hyvää siinä mielessä että veto ja laukaisu tuntuvat miellyttäviltä. En juurikaan katsellut mihin nuolet osuivat enkä laskenut pisteitä. Yllättävän hyviä osumia ja mieli oli hyvä.

Keskiviikkona ei ampumista. Kävin hiihtämässä Paloheinässä. Kumman raskas laji kun ei harrasta kuin noin kolmen vuoden välein. Ilmeisesti hiihdossakin pitäisi olla tekniikka kunnossa...

Torstaina alkuun 18 nuolta lämmittelyyn jonka jälkeen pisteidenlasku käyntiin.
Pisteidenlasku aiheutti kummaa painetta suoritukseen ja tunne ei ollut suorituksen aikana yhtä mukava kuin muina harjoituskertoina viikolla. Ammuin kuitenkin 60 nuolta pistellä ja lopputuloksena oli íhan mukava 567.

Perjantaina töiden jälkeen salille. Melko normaalia voimaharjoittelua. Pääpaino keskivartalolla sekä yläselällä/olkapäillä, hieman käsiä ja jalkoja siinä sivussa. Edelleen vetelen noin 8-10 toistolla ja kolmella sarjalla joka on tuntunut hyvältä tähän asti.

Ei kommentteja: