tiistai 24. huhtikuuta 2007

Ruskeasuolla 900-kierroksen matkoja

Pääsin tiistaina ruskikselle noin kuuden maissa.
Tarkoituksena oli ampua läpi viikonlopun 900-kierroksen matkoja, eli 50, 60 ja 70 metriä.
Kuinka ollakaan jätin merkkilapun kotiin aamulla joten jouduin ampumaan merkit uudelleen kyseisille matkoille. Melko hyvin muistui mieleen missä kohtaa tähtäin oli eikä säätämiseen lopulta mennyt liikaa aikaa.

Alkukankeuden jälkeen ammunta meni ihan kohtalaisesti, muutama hyväkin sarja joukossa. Vieläkin tosin on sellainen tunne etteivät paikat ole vielä lomaa edeltävässä kunnossa, eli käytännössä pidempien sarjojen ampuminen tuntuu hieman liikaa lapojen välissä.

Kentällä kului aikaa parisen tuntia, nuolia en laskenut, lähinnä yritin hakea hyvää fiilistä.

Kotiinpalattua näytti jopa että tänään ammutut merkit olivat samat kuin aikaisemmin ammutut.

Tämänhetkiset merkit ovat seuraavat:
30m 2,35
40m -
50m 3,55
60m 4,15
70m 4,85
80m -
90m 6,25

Pitääpä seurata muuttuvatko merkit kevään kuluessa.

Ainoa negatiivinen asia ulkoampumisessa on että tuntuu kuin jousi rämisisi julmetusti.
Kaikki säädöt ovat täysin samoja kuin sisällä ampuessa jossa jousi oli äänetön. Olisi kiva todistaa ettei jousessa ole mikään muuttunut ja että ääni johtuu vain sisältä ulos siirtymisestä.

Ainoa asia joka tulee mieleen on että tilleri ei ole mahdollisesti aivan kohdallaan.
Ylälavassa on hieman yli milli enemmän etäisyyttä kuin alalavassa joten pitää jossain vaiheessa kokeilla palauttaa tilleri nollille ja tehdä niputustestejä.

Ei kommentteja: