perjantai 4. toukokuuta 2007

Uintia ammunnan sijaan

Torstaina oli tarkoituksena käydä Ruskeasuolla ampumassa 90 metriä ja hieman kalibroida tuota matkaa sekä tähtäinmerkin että mielen suhteen viikonlopun Tampereen FITA-kierrosta varten.
Kuitenkin töistä päästyäni keli näytti jälleen parastaan eli satoi ja oli kylmä. Sisälle en mennyt ampumaan koska halliammunta lähinnä masentaa näin ulkokaudella.
Päätinkin käväistä uimassa Mäkelänrinteellä. Lopputulos oli mainio sillä Kuopion kisan jälkeen jäi venyttelyt vähille ja viikolla oli tuntunut ylimääräistä jäykkyyttä niskassa ja hartioissa jonka uinti mukavasti laukaisi.
Perjantaina olisi tarkoitus uskaltautua rusalle ampumaan sitä 90m matkaa.

Ei kommentteja: