lauantai 12. toukokuuta 2007

MM-Karsinnat, Riihimäki (FITA kierros)


Lähdin reissuun noin tunnin etuajassa ja nappasin Perälän Lauran kyytiin itäkeskuksesta.
Matka oli mukava ajella auringon paistaessa eikä tiellä ollut ketään töpeksijöitä. Perillä olin ehkä turhankin aikaisin mutta ei siitä haittaakaan ollut.

Kilpailu alkoi varsin mukavasti, olin 90m jälkeen toisena ja matkan ampuminen tuntui mukavalta ja sujuvalta. Tulos yhdeksältäkympiltä 275 eli viisi pistettä huonommin kuin edellisenä viikonloppuna Tampereella. Tuuli hieman kiusasi, muuta syytä en keksi tuloksen hienoiseen laskemiseen.

70m tuntuikin sitten jo hankalammalta. Tällä kertaa ei häirinnyt klikkerin ruuvi vaan ihan puhtaasti tuuli. Vaikka Ruskiksella tulee tuulessa ammuttua, on tuuli täysin erilainen kuin riksussa tänään. Esim. vastatuulta ei ruskiksella juurikaan ole, mutta joka tänään painoi nuolia parhaimmillaan noin 30cm alaspäin taululla. Tulokseksi tältä matkalta 293, eli kolme pistettä alaspäin Tampereen tuloksiin verrattuna.

Viisikymppiä alkoi olla jo melko raskasta ammuttavaa. Seitsemääkymppiä ampuessa olivat tähtäykset venyneet aivan liian pitkiksi jonka johdosta alkoi lapojen välissä tuntumaan hieman turnausväsymystä. Tuulen jatkuminen samanlaisena ei juurikaan auttanut ja ammunta tältä matkalta oli erittäin rauhatonta. Tulos 291 joka on massiiviset 24 pistettä huonommin aikaisempaan verrattuna.

Kolmessakympissä oli pakko tehdä tähtäykselle jotain kriittistä ammuttuani yhden nuolen ohi taulusta. Tähtäykset olivat tuulen johdosta edelleen aivan liian pitkiä ja yksi nuoli pääsi käsistä. Missin jälkeen aloin tietoisesti tekemään nopeampia tähtäyksiä ja rivakampia suorituksia joka näkyi heti osumissa. Nippu oli jälleen keltaisella mutta korjaus tapahtui aivan liian myöhään korjatakseen matkan pisteitä kohdalleen, varsinkin se tuli myöhään korjatakseen viidenkympin hölmöilyt. Tulos kolmestakympistä 319, eli 26 pistettä vähemmän kuin Tampereella.

Lopputulos kierrokselta 1178.

Jos hakisin pääsyitä tuloksen lopsahtamiseen tänään voisin listata seuraavaa:
- Liian vähän tuuliharjoituksia, varsinkin vastatuuleen josta johtuivat pidentyneet tähtäykset
- Liian vähän harjoituksia 30m ja 50m matkalta. Olen harjoitellut käytännössä vain 70m ja 90m matkoja
- Reagoimattomuus tähtäysaikojen pitenemiseen

Ei kommentteja: