torstai 27. joulukuuta 2007

Halliharjoitus + testiä

Joulut on juhlittu ja päätä tyhjennetty räästä. Pikkuhiljaa alkaa helpottamaan tuo kumman sitkeä lentsu joka oli päällä parisen viikkoa.

Tänään pääsin hallille hieman yhden jälkeen ja ammuin lähemmäs kahdeksaa. Pidin pari taukoa välillä kun siltä tuntui.

Ammuin alkuun muutaman sarjan lämmittelyksi. Kokeilin laittaa Spigaan kiinni W&W HMC sivustabit mutta kokonaisuus ei tuntunut oikein hyvältä. Lopulta ruuvasin Spigan lyhyeen ulontajaan kiinni HMC longrodin ja sivutapit. Kärkeen paino+doinker+paino, sivuihin pelkät painot.

Ammuin tuolla kokoonpanolla 60 nuolta. Alku oli hieman kankeaa ja sain tahdista kiinni vasta toisella puoliskolla. Jotain hämärää tuossa setupissa oli, en tiedä mitä mutta jousi tuntui hieman oudolta tai epävakaalta. Tuloksena 278+282 joka antoi pisteitä lopussa 560.

Tuon jälkeen ruuvasin takaisin paikalleen alkuperäisen Spigarellin setin siten että sivuviiksissä oli paino+doinker+paino ja edessä paino+doinker+paino+paino. Ammuin jälleen 60 nuolta ja ammunta ja jousi tuntui ehkä hiemna paremmalta. Pisteitä 281+284, eli hieman paremmin kuin sekasetillä. Yhteensä siis 565.

Tämän jälkeen ruuvasin kokonaisen HMC setin kiinni jouseen. Tosin v-barina edelleen Spigan alumiininen sekä ruuvina Spigan ruuvi. Ulontajana HMC pidempi malli koska lyhyemmässä on jotain häikkää kierteissä enkä viitsi runnoa ruuvia kiinni koska se vaatisi väkivaltaa. Painot seuraavasti. Sivuviiksissä suoraan yksi paino kummassakin ja longrodissa paino+doinker+paino.
Jousi tuntui erittän miellyttävältä vedossa. Stabi nousee hieman vedossa muttei mitenkään järkyttävästi. Tuon voisi joskus korjata pienellä tillerin säädöllä mutten koske tässä vaiheessa tilleriin jos haluan palata Spigaan. Laukaisussa stabit tuntuivat erittäin vakailta ja sivuheilahdukset vasemmalle olivat paljon pienempiä kuin Spigalla.
Ammuin tuolla kokoonpanolla vielä loppuun 60 nuolta, tuloksena 285+290 eli yhteensä 575 joka taitaa olla tämän kauden harjoitusennätykseni.
Vaikka loppuvaiheessa alkoi hieman väsyttääkkin, pysyi nippu kuitenkin kasassa. Tuo hienoinen etupainoisuus tuntuisi eliminoivan mukavasti kiertoa sekä pokakäsikin tuntuu pysyvän hieman paremmin laukaisun jälkeen paikallaan eikä repsahda niin pahasti kuin Spigalla.

Taulua lopulta tarkastellessa niput jokaisessa taulussa näyttivät olevan hieman vasemmalla, eli about kympin ja ysin rajalla. Heittoa vasemmalle siis vieläkin on ja se pitäisi saada eliminoitua.
Nuolia tälle päivälle jotain parin sadan hujakoilla.

Melkein kallistuisin tuon paketin hommaamiseen mutta pitää vielä hieman testata. Tarkoituksena olisi pe ja la ampua päivällä. Sunnuntaina suuntana Himos ja hieman lautailua uudenvuoden yli.

Ei kommentteja: