keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Mitä sitten tapahtui

Kävin lauantaina Ruskiksen talkoissa jonka jälkeen sain ammuttua jonkin aikaa ennenkuin alkoi jurpimaan tolkuton tuuli. Sain ammuttua vissiin heiman yli tunnin.

Sunnuntaina pidin välipäivän ja maanantaina kävin Circuitissa pitkästä aikaa. Kuinka ollakaan tuli nuhainen olo. Olisi kiva tietää mistä tuo johtuu että aina pienen tauon jälkeen duunin salilla käytyä tulee nuhainen olo. Onkohan siellä joki kiintobakteeri/virus majailemassa.

Tiistaina kävin Maunulassa. Ruuvasin jouseen 45 paunaa eivätkä ruuvit olleet vielä pohjassa. Säädin hieman lapalinjaa sillä lopputuloksella että koko jousi oli aivan mutkalla. Pitäisi vissiin hommata Beiterin linjauspalat. Teippien kanssa sählätessä homma menee kutakuinkin joka kerta puihin. Johtuien nuivasta olosta ei oikein ammuntakaan kulkenut. Seuraavan kerran hallille torstaina.

Ei kommentteja: