sunnuntai 10. elokuuta 2008

SJAL: 70m - Teuva




Matkaan kuudelta. Ei pahempaa ruuhkaa Tampereen suuntaan teillä ja yhytin Riston Näsinneulan parkkikselta jossa hyppäsin Riston kyytiin. Ajeltiin sitten Teuvalle kokoonpanolla Risto, Petri, Katri, Jonne ja minä. Oltiin hyvissä ajoin kisapaikalla ja eikun laittamaan välineitä kasaan. Täytyy myöntää että on hieman helpompaa ja nopeampaa kasata talja kuin tähtäinjousi kun ei tarvitse kuin ruuvata tähtäin ja stabit paikalleen.

Lämmittelyammunnat menivät ihan kivasti ei pahempia säpyjä.

Ensimmäisen kierroksen sarjat olivat 54, 51, 49, 53, 53 ja 53 antaen ensimmäiseltä puolikkaalta pisteitä 313. Oli siis aivan se vauhti päällä jota olin hakenutkin eli kuudensadan ylitys ja tulos joka menisi samoihin kuin tähtäimellä.


Toinen kierros oli olevinaan helpommin alkanut kierros mutta toisella sarjalla sitten taivaalta alkoi tulla vettä "Pekingin malliin". Sarja tältä puoliskolta 56, 45, 50, 51, 51 ja 54 antaen pisteet 307. Tuo sadeammunta oli jännä kokemus taljalla. Puoliskon toinen sarja jolla taivas oksensi meni lähinnä siinä että vetelin nuolta tauluun niin nopeasti kuin vain pystyin kun oli melkoinen kiire hakea sadetakkia. Nippu meni oikealle tuolla sarjalla. Sitten sadetakki päällä jänne osui takkiin ja jotain muutakin tapahtui kun nippu siirtyi about 30cm alavasemmalle keskeltä. Sain tehtyä pikakorjauksen sijoittamalla linssin pikkurenkaan keltaisen renkaan kylkeen yläoikealle. Sadetakin poiston jälkeen vain pientä korjausta ja nippu pysyi about keskellä mutta nippu oli kuitenkin kosteuden takia liian suuri hyviin pisteisiin.

Alkukierrokselta siis 620 pistettä kasaan joka meni täysin tavoitteiden mukaisesti, hyvä kierros siis.

Muiden pudotusten aikana pääsin hieman harjoittelemaan ennenkuin piti ampua Erjaa vastaan. Neljäsosafinaaleissa sitten vastaan Erja jolle hävisin kolmella pisteellä ampuessani 102. Hienoista pakottamista oli havaittavissa suorituksissa ja jouduin vetämään pari nuolta ilmaan laukaisemalla joka johti huonoon osumaan.

Pronssiottelussa vastaan sitten Jonne jonka kanssa ammuttiin melko tasaista ammuntaa. Ammuttiin ottelussa tasatulos 106 josta johtuen ammuttiin uusintanuolet. Jonne sai nuolensa melkein keskelle X:ää minun ampuessani ysin kello yhdeksään. Hieno ottelu kaikenkaikkiaan. Tasatuloksista ja uusintanuolista saa hyviä kisaviboja :)

Varsinaista mitalia en siis taljalla saanut jäädessäni neljänneksi mutta koska olin ainoa tähtäinampuja joka oli uskaltanut lähteä "apupyörillä" liikkeelle, sain komean kultamitalin nimikoituna tekstillä "Tähtäinampujain taljamestaruus 2008".

Hieno päivä jota melko kova sade toisella puoliskolla hieman häiritsi mutta tulipahan ammuttua oma henkilökohtainen ennätys taljalla. Kaiken lisäksi selvisin hengissä täydestä olympic roundista harjoituksineen ja otteluineen ryytymättä taljan alle. Tätä voisi kokeilla toisenkin kerran vaikkapa talvella jos vastaava kisa järjestetään sisätiloissa.

Ei kommentteja: