keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Tukkoista menoa

Tiistaina nukutti tolkuttomasti ja myöhästyin aamutreeneistä railakkaasti. Päätin kuitenkin ajella hallin kautta töihin. Sain ammuttua kolmisenkymmentä laukausta ja tuntui etten missään vaiheessa saanut paikkoja lämpimiksi. Lopuksi vielä oikein nasahtavasti jänne käsivarteen. Alkoi hieman ottaa päähän.

Töiden jälkeen sitten taas hallille, yllättäen Sherwoodin kautta. Nappasin mukaan vanhan Spigarellin tähtäimen jyvällä, eli sen neliskanttisen pyöreällä reiällä jossa on ohuilla siimoilla keskelle asemoitu pieni punainen täplä. Samoin otin Beiterin inserttivalikoimaan mukaan insertin #12, eli isoon frameen insertti jossa on isohko rengas keskellä. Sen lisäksi pussillisen erikokoisia punaisia reikiä.

Hallilla suoritin ensin tähtäinkelkkaan perushuollon koska se oli alkanut hirttää kiinni. Pieni putsaus ja tippa aseöljyä teki kelkasta kuin uuden. Sitten kelkkaan kiinni Spigan tähtäin. Tähtäinkuva selkeytyi hieman ja spotteihin tähtääminen oli helpompaa kuin pienellä jyvättömällä tai isolla jyvällisellä tähtäimellä.

Ammunta tosin ei ollut parasta mahdollista. Yritin saada sulattoman käyttäytymään oikein säätämällä nokinpaikkaa ja plungeria. Sivuosumat ovat nyt melko hyviä mutta sulaton hyppii sulallisen nipun ylä tai alapuolelle riippumatta nokinpaikan korkeudesta. Alkaa mietityttää josko keltainen ARE antaa hieman periksi laukaisussa joka voisi selittää korkeusheittelyn. Muuten alut tuntuivat ihan hyviltä ampua.

Koko päivältä kasaan vain 150 nuolta aamu-unisuuden ja illan säätöjen takia.
Tämän viikon ammunnat tulevat jäämään vähiin. Sen verran on aikataulussa töitä ja kaikenlaisia kissanristiäisiä.

HJAP Tähtäinryhmän seuraava möötte on tullut sentään plännättyä ja ohjelma iltapäiväsessiolle on about kasassa. Pitää vielä lähettää pieni infomaili ryhmäläisille session varustukseen liittyen.

Ei kommentteja: