lauantai 13. kesäkuuta 2009

Liittojuhlakilpailu 70m + pudostukset - Tampere

Seiskalta liikkeellä ja aamupala matkalla Linnatuulessa.
Huoltsikka oli uudistunut, samoin aamupala, tosin ei parempaan suuntaan.
Sai siitä sentään mahantäytettä ja ajeltiin Tampereelle kentälle.

Ajoissa kamat kasaan ja leiri pystyyn viivan taakse. Lämmittelynuolina jotain hieman alle 40 nuolta. Nuoli lensi jälleen melko persoonallisella tavalla mutten alkanut tekemään mitään viimehetken säätöjä.

Kisa meni itseasiassa oikein mukavasti. Ensimmäinen puolisko oli 329 ja toinen 332 antaen lopputulokseksi 661 jonka mukana parani vanha ennätyksenikin 23 pistettä. Hyvä vauhti siis päällä joka lupaili pudotuksiinkin hyvää meininkiä.

Ensimmäinen ottelu voittona pisteillä 108 pistettä, toisen voitin pisteillä 110. Sitten alkoi kolmas ja kohtalon ottelu. Nostin jousen tauluun ensimmäisellä nuolella ja laukaus lähti aivan keskeltä taulua. Pakasta kuului julmettu kolahdus ja olin rei-ittänyt vasemmalla olleen 60m pakan metallisen numerotaulun. X10 upposi nokkia myöten peltiin ja veikkaisin että sulitukselle ainakin joutuu jotain pientä säätöä tekemään tuon nuolen kohdalla jatkossa. Tuon paukun jälkeen oli hieman hankalaa keskittyä ammuntaan. Seuraava nuoli kutoseen ja siihen parit kasit. Ottelun toinen sarja meni melkein normaalitahtia mutta yksi missi peltilevyssä pilasi ottelun täysin ja hävisin Petrille pisteillä 94-101.

En keksi muuta syytä tuohon hölmöilyyn kuin että pakat olivat hieman vinossa ammuntalinjaan nähden joten suoralla jalka-asennolla kun jousen nosti ylös, oli tähtäimessä väärä taulu.

Se siitä sitten, ei mitalia kisasta. Onneksi talteen jäi uusi henkilökohtainen ennätys Olympic Roundilta.

Huomenna jatketaan kisaamista FITA-1440 kierroksen merkeissä. Tällä hetkellä tilanne MM-karsintojen suhteen on vähintäänkin kutkuttava. 2-4 sijat ovat 20 pisteen sisällä tämänpäiväinen kierros mukaanlukien. Järjesys tällä hetkellä: Antti Tekoniemi, Matti Hatava, Aki Virtanen ja Antti Mansukoski.

Ei kommentteja: