maanantai 19. lokakuuta 2009

Leirin kolmas päivä

Kolmanteen päivään mahtui lyhyehkö ammuntatreeni aamusta, cooperin testi, kuntopiiri sekä ammuntaa loppu iltapäivä.
Aamun ammuntatreeni oli ehkä hiemna lyhkäinen, tuntui että edellisen päivän jäljiltä treenin aikana sai paikat vasta sulatettua ennenkuin piti olla jo matkalla juoksemaan.

Cooper meni about odotettuun tasoon, ei ihan siihen mihin tähtäsin mutta 1950 jäi tavotteesta vain 50m. Sekin siitä syystä että minulla ei ole juurikaan juoksukokemusta ja lähdin liikkeelle aivan liian hiljaa säästellen tehoja. Jos olisin vetänyt alusta asti hieman kovempaa, olisin päässyt helposti yli 2000m matkan. Kuitenkin ikäiselleni keskitason tulos. Samoin loppukirin aikana joku huuteli viivalta jotain jonka luulin lopetusmerkiksi joten loppukiriin tuli yksi stoppi. En ole ihan varma miten järkevä testi tuo cooperin testi on kohdallani koska minulla ei ole mitään praktiikkaa juoksemisesta saatika sitten siitä millä nopeudella kyseinen testi pitäisi juosta jotta saa maksimihyödyn matkalle. Tulen todennäköisesti käyttämään kauden aikana kunnon testaamiseen joko UKK kävelytestiä tai sitten polkupyöräergometritestiä.

Kuntopiiri cooperin jälkeen oli periaatteessa ihan ok vetreytys, tosin parit liikkeet menivät kirjaimellisesti "reisille" juoksun takia. Samoin lopussa pitojen ajan pidentäminen veti aika hyvin mehut.

Kuitenkin iltapäivän ammunnat menivät vielä kohtalaisesti vaikka paikat olivat hieman jumissa. Vaihdoin iltapäivän treeneihin Verat jotka oletusarvoisesti niputtivat 70m matkalta huomattavasti paremmin kuin n-apecsit. Sain vihdoin nipun keltaiselle missä se kesälläkin seilasi. Ammunnan lopussa vielä videointia ylhäänltäpäin joka kertoi saman mitä hahmottelin kaulaosumista. Alitajuisesti väistän kaulaa kädellä joka aiheuttaa mielenkiintoisen aaltoilun kämmenessä.

Tuohon ehkä auttaisi jos saisi päätä käännettyä enemmän tauluun päin tai sitten vaan poistamalla läpästä ylimääräistä tavaraa. Viimeaikaiset asento- ja tekniikkamuutokset myös ovat hieman irrottaneet etusormea leuasta vaikka ankkurointirauta on niin alhaalla kuin sen saa. Periaatteessa läpän yläreunasta voisi hioa millin pari pois niin saisi etusormen hieman korkeammalle suhteessa läppään jonka pitäisi auttaa tuossakin asiassa.

Kokonaisuudessaan hyvä leiri. Nuolia viimeiseltä päivältä 138.

Ei kommentteja: