sunnuntai 25. helmikuuta 2007

Lohja 20y SM - FFAA

Jälleen hieno keli lähteä ajamaan kisoihin. Hyvää poppia soimaan ja matka taittuu.
Viimeisenä biisinä ennen autosta poistumista taisi olla Klamydian biisi Krapula Tulee, esittäjänä Virve Rosti ja Menneisyyden Vangit. Mielestäni ehkä yksi musiikkihistorian parhaista cover biiseistä, ei sillä etteikö alkuperäinen olisi hyvä, mutta tämä cover on kaikkien covereiden äiti :)

Kisa oli jäädä alkamatta kohdaltani koska en ollut vaivautunut ilmoittautumaan. Onneksi seinältä löytyi vielä yksi vapaa taulu ja pääsin kisaan mukaan.
Valitsin tauluksi ison taulun koska siihen on perinteisesti ollut rennompaa ampua kuin IFAA spotteihin.
Heti toisella harjoitussarjalla alkoivat k-vanet lennellä ja nuolista kuului sellainen ropina että hirvitti.
Päätin etten millään pysty ampumaan kisaa isoon tauluun koska nuolet eivät yksinkertaisesti riitä sulkien lennellessä taivaalle nippuun ammuttaessa joten vaihdoin taulun spotteihin.

Ammunta oli koko kilpailun ajan oudon jäykkää. Jouduin tositeolla pakottamaan laukauset tulemaan, kumma kyllä nuolet osuivat vaikka tuntui että kahva lipeää kokoajan hikisen käden otteesta (ei normaalisti kädet hikoile, tuolla jostain syystä hikoili).
Kahvalle on vihdoin tehtävä jotain, W&W:n vakiokahva ei asetu käteeni kunnolla ja on äärimmäisen liukas mikäli kämmen on edes hieman kostea. Pitää vaikka kokeilla tennisgrippiä ja laittaa hieman fyllinkiä väliin.
Sain pidettyä kuitenkin loppuun asti ammunnan kasassa niin hyvin kuin se oli mahdollista ja lopputuloksena juhlava 291 29:llä X:llä.

Lopputuloksena AMFS(R) luokan suomenmestaruus 20y matkalla 60 nuolella :)

Olen tyytyväinen, Iitin huono kisa on nollattu mielestä ja nyt on hyvä suunnata katse ensi viikon Riihimäen kisaan.

Tulokset

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

No mestaruushan on aina hieno asia.

Onnea!