lauantai 5. tammikuuta 2008

KyJo Kansallinen 18m + Sisä-EM karsinta

Lähdin ajelemaan kohti Kouvolaa hieman kahdeksan jälkeen tavoitteena olla perillä about kymmeneltä jolloin harjoitusammunnat alkoivat. Ajomatka meni mukavasti ja olin ajoissa perillä.
Jousi oli matkan ajan takaboksissa ja oli melko kylmä kasauksen jälkeen joka vei taas harjoitusnippua vasemmalle. Muutaman sarjan jälkeen nippu jälleen oikeni kun jousi lämpeni. Harjoitusammunnat menivät kalibroidessa suoritusten ollessa melko jähmeitä.

Varsinainen kilpailu alkoi yhdeltätoista ja ensimmäisen nuoleni sijoitin seiskaan. Se hieman hämmensi kun ensimmäiseltä taululta tuli vain 26 pistettä. Se tosin oli ainoa 26 taulu jota ammuin kilpailussa. 27 taulukin tuli vain kerran.

Ensimmäinen puolisko oli pienimuotoista taistelua oikean suorituksen hakemisessa ja sarjat menivät pakottamalla läpi. Keskittymispuoli oli tosin kunnossa tuon takia. Ensimmäiseltä puoliskolta sain kasaan 285 pistettä joka oli loppujenlopuksi ihan omaa tasoa.

Toinen puolisko alkoi ysibingolla mutta heti sen jälkeen sain koneen taas käyntiin ja ammuin loput taulut hyvää tulosta. Puolessa välissä tuntui pientä haperoilua jota ei auttanut yhtään se että viivalta ei nähnyt käytännössä ollenkaan missä nuoli on taulussa. Tai näki mutta se näytti olevan täysin eri paikassa koska pakka heitti nuolen perän minne sattuu. Pari kymppiä tuomitsin viivalta katsottuna kasiksi mutta taululla sitten totuus paljastui. Paras strategia ammunnalle oli siis vain ampua kaikki nuole tauluun ja olettaa että ne menivät kymppiin ja sitten taululla tarkastaa tilanne. Toinen puolisko meni erittäin hyvin vaikka ammunta oli väkinäistä ja osa suorituksista oli sellaista sählinkiä että ihmettelin miten sellaisilla suorituksilla osuu yleensä tauluun. Tuloksena kuitenkin toiselta pätkältä mukavat 290 pistettä.

Lopputuloksena siis tältä päivältä 575 pistettä joka oikeutti kilpailun hopeasijaan. Tuo tulos on myös uusi oma ennätykseni sisäkierrokselta joten kuntohuipun ajoitus meni nappiin. Juuso meni ykkösenä aivan omaa menoaan ampuen toisella puoliskolla lähinnä kymppibingoja saaden tulokseksi mahtavat 588 pistettä joka on melkoinen suoritus. Tornion kisan paras tähtäinpuolen tulos oli 566 eli Kouvolan tulostaso oli paljon parempi.

Ansaitsin tämän päivän ammunnallani paikan halli-EM:iin Torinoon Italiaan joka oli päätavoitteeni tälle talvikaudelle. Odotan innolla kilpailua. Nyt täytyy vain hoitaa finanssipuoli kuntoon koska keikka tulee maksamaan about tuhat euroa. Samoin pitänee sopia työpaikalla talvilomaa kilpailun ajaksi.

Loppukaneetiksi yksinkertaisesti. Perkeleen hyvä fiilis.

2 kommenttia:

timppa kirjoitti...

Onnittelut enkasta ja tsemppiä EM-kisoihin.

Aki kirjoitti...

Tänks!