tiistai 13. tammikuuta 2009

Joukkuetreeniä ja X10 testiä

Viiden jälkeen hallilla jossa Antti ja Matti olivat tahkonneet jo yhdestä saakka.
Vetäisin pari lämmittelysarjaa jonka jälkeen alettiin ampumaan joukkueharjoituksia.
Saatiin vedettyä läpi viisi joukkuekisaa eikä ajan kanssa tullut tiukkaa kuin parilla sarjalla. Ammuntajärjestys oli minä, Matti ja Antti. Yhteisestä päätöksestä ammuttiin vaakatasossa eli aina vierekkäiset spotit per äijä.

Tulokset olivat mukavan tasaisia. Saatiin kasaan seuraavat ottelutulokset: 232, 233, 232 ja 232. Jokaiseen otteluun mahtui yksi räkäsarja joka pudotti hieman tulostasoa. Muuten ihan mukava fiilis.

X10:it olivat mukavan tuntuiset ampua ja osuivat mukavasti. Ammuin otteluissa 11 ysiä, muut kymppejä.

Ottelutreenien jälkeen päätin ampua vielä tuloksen. Ensimmäinen 30 nuolta meni hienosti tuloksella 292 eli samaan putkeen otteluosumien kanssa. Jotain hassua oli käden asennossa kahvalla koska tuo lihas joka lähtee pikkusormen kohdalta ranteesta kyynärpään sivuun alkoi penikoida. Vissiin käänsi kämmentä kahvalla liiaksi yli jonka takia se jännittyi koko ajan liikaa. Tämän takia toinen puolisko olikin sitten melko hankalaa ampua. Sain kasaan vain 280 pistettä eli 12 vähemmän kuin ensimmäisellä puolella. 60 nuolen tulos siis 572 joka oli 21 pistettä paremmin kuin karsinnoissa. Näin tämä homma heittelee.

Ammuin vain 105 nuolta koska tulos tuli ammuttua kolme nuolta kerrallaan ja jousipuolen käsivarsi oli niin jumissa etten nähnyt mitään järkeä rääkätä sitä enempää.

Ei kommentteja: