perjantai 30. tammikuuta 2009

Nykerrystä ja asennonhakua

Torstaiaamu meni lähinnä leikellessä paksummasta oberonista testiläppää. Tilauksen mukana tuli siis sitä paksumpaa versiota ja päätin kokeilla onnistuuko läpällä ampumaan jos siinä on vain yksi levy paksua materiaalia. Pystyi ampumaan mutta hieman ohuelta se tuntui. En suosittele tuota yhtä kerrosta edes paksumpaa materiaalia ellei sitten ammu paljon löysemmällä jousella. Lisäksi lopulta sakset hieman lipsahtivat joten läpästä tuli liian kapea jonka johdosta nimettömästä 1/3 on läpän ulkopuolella. Se siitä testistä siis. Seuraava testi voisi olla tehdä ohuemmasta läpästä kaksikerroksinen. Nykyisessä läpässä kun on pintanahkana Cordovania ja sisänahkana standardipaksuista Oberonia. Nuolia tuli aamulta vain 18 kappaletta.

Illala sain ammuttua 102 nuolta. Hain lähinnä vain hyvä rentoa asentoa ja mukavaa suoritusta. Loppumetreillä sain mielessäni hahmoteltua jonkin rentoustekijän lumilautailusta ja kun otin saman mielikuvan ammunta-asentoon niin suoritukset helpottuivat huomattavasti ja ylimääräinen heilunta väheni. Osumat olivat läpi illan paria keskittymisen hairahdusta mukaan lukematta oikein mukavia.

Päivän nuolisaldo 120 kappaletta.

Ei kommentteja: