perjantai 7. elokuuta 2009

Archery World Cup - Shanghai - Pudotukset

Aamullla jälleen aikainen herätys ja aamupalan jälken kentälle.
Mimmien enimmäisen pudotuskierroksen aikana kerkesin ampumaan muutaman harjoitussarjan mutta lopulta lämmittely piti lopettaa koska Laura oli liekeissä pudottaen porukkaa puolin toisin.
Laura onnistui ampumaan itsensä 16. sijalle joka oli todella kova saavutus tässä kisassa.
Mimmien pudotuksien jälkeen sitten meidän äijie pudotukset. Ammuin ensimmäisen sarjani tasatulokseen Ranskalaisen kanssa. Filis oli hieman jännittynyt muttei mitenkään pahasti. Luulin ensimmäisen sarjan pohjalta tajunneeni jotain päivän tuulista mutta toisella sarjalla tuuli muuttui jälleen ja osumat hajosivat liian kauaksi keltaiselta. Ranskalaisen ampuessa sarjaansa kolme kymppiä tilanne oli selvä ja hävisin ensimmäisen otteluni pisteillä 103-106. Tuosta ottelusta olisi ollut helppo vetää voitto kotiin mutta tänään ei ollut minun päiväni.
Matti ja Eetu putosivat myös ensimmäisellä kierroksella.
Pudotusten jälkeen sitten hotellille suihkuun ja sapuskalle jonka jälkeen kaupungille hakemaan räätäliltä ekana päivänä tilatut rätit. Nyt on melko "sharpin" näköstä porukkaa liikkeellä :)
Tänään on tuuli noussut tasaisesti kun Japanin rannikolla oleva taifuuni lähestyy kovaa vauhtia. Taifuunin pitäisi iske kaupunkiin huomenna jolloin pitäisi tuulla julmetusti ja sataa taukoamatta. Saa nähdä tarvitseeko poistua hotellista ollenkaan ja perutaanko kisat.

Ei kommentteja: