lauantai 19. syyskuuta 2009

Syysomena 900-kierros - Talosaari

Heräsin jopa ajoissa joka on poikkeuksellista lähikisojen suhteen joten kävin aamukahvilla paikallisella teboililla ennen kisapaikalle sirtymistä.
Kentällä hyvissä ajoin, kamat kasaan ja paikan valtaus viivan takaa.
Paikalla oli ihan mukavasti porukkaa mutta saimme ammuttua kisan yhdessä vuorossa joka teki kokonaiskestosta melko sopivan eikä kisa turhaan venynyt.

Alkuun 28 lämmittelynuolta jotka olivat hieman jähmeitä. Kisa alkoi 27 ja 28 sarjoilla jonka jälkeen pommi 25 sarja seiskalla. Sain korjattua ammuntaa lopuilla sarjoilla jotka olivat 28-29 luokkaa kunnes tuli viimeinen sarja. Toinen nuoli lähti ihan hyvin keskeltä mutta pörisi kuin ripulitautinen hevospaarma lentäsessään tauluun. Nätti vitonen kello kuudessa. Sulka siis hajalla. Kolmas nuoli viinistä ulos ja tarkastin sulituksen ja siinäkin oli yksi sulka irtoamassa. varanuoli siis esiin ja nuoli keskelle taulua. Vikalta sarjalta siis X-10-5. Hieman sapetti. Ammuttiin porukalla toiseksivimeisellä sarjalla nuolet melko tiukkaan nippuun ja nuoleni olivat ottaneet hieman damagea eli yhdessä nuolessa sulka leikkaantunut melkein irti etureunasta ja toisessa takareunasta. Sen siitä saa kun ei tarkasta sulkia ennen ampumista. Tulos kuudeltakympiltä 276 joka jäi harmittavasti kaksi pistettä SE:stä.

50m lähti melko huterasti liikkeelle, suoritukset pitkittyivät tuulen yltyessä enkä saanut kunnon suorituksia aikaiseksi millään. Matkalle mahtui aivan liikaa ysejä sekä kaksi kasia. Tulos vain 282 joka jäi seitsemän pistettä SE:stä. Viimeiset sarjat olivat todella tuskaa, nuoli ei meinannut tulla millään klikkeristä läpi, pokapuolen olkapää nousi ajoittain aivan uusiin korkeuksiin ja sen johdosta suoritukse olivat tautisen pitkiä.

40m alkoi hieman paremmin liikkeelle mutta samaa pitkittymistä oli jälleen havaittavissa. Puoleen väliin saakka ammuin 27-29 pisteen sarjoja jonka jälkeen päätin tietoisesti alkaa ampumaan nopeammalla rytmillä. Lyhyempiä tähtäyksiä ja nuoli liikkeelle vaikka jyvä ei olisikaan keskellä keltaista. Se auttoi. Ammuin viimeiset kuusi sarjaa kaksi pistettä pois täysistä pisteistä jonka johdosta pisteitä kasaan neljältäkympiltä 291 jolla sain rikottua Matin aikaisemman SE:n pisteellä.

Pisteitä yhteensä kasaan 849 joka jäi pisteen päähän Matin SE:stä. Tuolla pistemäärällä irtosi kisasta voitto. Paransimpa vielä omaa 900-kierroksen ennätystänikin 35:lla pisteellä.

Kisa oli melko vaiherikas huomioiden rikkinäiset sulat, pitkittyneet suoritukset ja toisaalta sitten taas neljänkympin ryhdistäytyminen joka johti matkatuloksen SE:seen. Ilma oli poikkeuksellisen hyvä syyskuun puolen välin jälkeiseksi kisaksi, tosin melko navakka, puuskainen ja shiftaileva tuuli kiusasi hieman viidelläkympillä.

Mitä tästä kisasta opin? Pitää vissiin tehdä itselleen selkeä vuokaavio mitä tehdä silloin kun määrätyt ongelmat nostavat päätään. Samoin nuolet pitää tarkastaa aina ennen sarjan aloittamista. Ilman tämän päivän hölmöilyjä olisi ollut aivan mahdollista ampua SE:t jokaiselta matkalta parantaen koko kierroksenkin SE:tä.

Ihan hyvä fiilis kyllä kuitenkin lopulta.
Nuolia se 118.

Ei kommentteja: