keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Valmisteluja EM-karsintoja varten

Käväsin maanantaina jumpassa hieman herättelemässä paikkoja, teki hyvää.
Eilen sitten ammuntaa. Tajusin hieman paremmin hookingin ajaessani sisään varaläppää jossa oli oberonin sijaan nahkainen sisänahka. Sisänahka teki läpästä niin kitkaisen sormia vastaan että hooking meinasi hävitä kun jännettä pystyi pitämään kiinni perkillä sormityynyillä. Ei mikään ihme ettei varaläpällä meinannut osua.
Vaihdoin otetta jänteellä hieman jämäkämmäksi ja varaläpälläkin alkoi osua sekä pääläpällä niputuskin hieman pieneni.

Tänään tuli vedeltyä kuvitteellisella 90m merkillä nuolia tauluun ihan vaan että saisi asennosta hieman paremmin kiinni. Merkki on vielä hieman epämääräinen koska en ole ampunut 90m matkaa sitten Eerikkilän leirin jolloin merkit olivat muutenkin hieman eri. Merkit on nyt ammuttu molemmilla jousilla niin hyvin kuin ne voi ampua joten välineissä ei pitäisi olla pahemmin vikaa.

Huomenna olisi tarkoitus käydä hoitamassa aamupäivän edestä työvelvoitteita ja sen jälkeen kammeta jollain ilveellä Tampereelle loisimaan illaksi/yöksi jonka jälkeen sitten kimppabussikyyti kohti Luulajaa ja EM-karsintoja. Olemme toivottavasti hyvissä ajoin perjantaina perillä jotta jää aikaa tarkastaa 90m merkki ennen lauantain FITA-kierrosta.

Valmennusjohdolta kun tuli tiukka tavoite 2000 yhteispisteen ampumiseen FITA ja 70m kierrokselta.

Sunnuntain 70m kierroksen ja RoundRobinien jälkeen olisi tarkoitus lentää Luulajasta Tukholmaan ja sieltä Malagaan aloittelemaan treenileiriä.

Ei kommentteja: