sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Jousiammunnan EM kilpailut - Amsterdam

Tällä viikolla ammutaan Amsterdamissa jousiammunnan EM kilpailut sekä sen lisäksi Euroopan maanosakarsinnat kolmesta Olympiapaikasta. Kyseessä on henkilöpaikka, joita jaetaan vain yksi per maa niiden maiden kesken joilla ei vielä henkilö- tai joukkuepaikkaa Lontoon Olympialaisiin ole.
Tähtäinjousesta kilpailuissa on mukana Suomesta täysi miesten joukkue kokoonpanolla allekirjoittanut, Antti Tekoniemi sekä Matti Hatava. Naisten tähtäinjousessa Suomea edustaa Laura Kourula.

Saavuimme eilen illalla Amsterdamin Schipholin kentälle. Lento meni ihan mukavasti eikä hotellin shuttlebussia tarvinut odotella kovinkaan kauaa. Majoituimme Ibis Hotel Schiphol Airportiin joka on sen verran keskellä ei mitään ja kaukana kisakentästä että olemme aika pitkälle kisajärjestäjän kyytien varassa. Kaupungilla haluaa jossain välissä käydä, kulkee reitti ensin hotellin bussilla lentokentälle ja sieltä junalla keskustaan. Hotelli on ihan siisti, tosin huoneet ovat erittäin pienet. Kaksi henkeä jousilaukkuineen ja matkatavaroineen täyttää huonee melko tehokkaasti.

Tänään olivat vuorossa vapaat harjoitukset jotka ammuttiin erillisellä harjoituskentällä. Kävimme vilkaisemassa kisakenttääkin joka on perus urheilustadioni, joten tuulien osalta on odotettavissa melko samanlaisia mielenkiintoisuuksia kuin Shanghain maailmancupissa hieman yli kuukausi sitten.
Harkkakenttä oli ihan normi kentt, pari sateensuojaa ja muutama tuoli. Harkkojen aikana ripsi pari kertaa enemmän tai vähemmän, joten pääsimme tarkastamaan sademerkit jousiimme. Ammunta oli melko tehokkaan oloista ja sininen jousi tuntui tällä kertaa hieman paremmalta käteen. Kävimme syömässä iltapäivällä järjestäjän lounaspaketit ja totesimme että niistä sämpylöistä ei tarvitse viittätoista euroa maksaa. Jatkossa tulemme käyttämään lähistön ravintoloiden palveluja. Lounaan jälkeen ammuttiin muutama kierros joukkuetta joka meni perustasolla mitään ihmeellisyyksiä tapahtumatta.

Treenin jälkeen takaisin hotellille ja dinnerille hotellin seisovaan pöytään joka sisälsi ihan maukasta perusruokaa. Pääasia oli että lautaselta löytyi tällä kertaa salaattiakin verrattuna saapumisillan rasvapizzaan.

Huomenna on vuorossa viralliset harjoitukset kisakentällä. Tähtäinnaiset ja taljamiehet aloittavat harjoituksensa aamusta ja tähtäinmiehet sekä taljanaiset harjoittelevat iltapäivällä. Huomenna siis pääsee ottamaan kontaktia kisakentän olosuhteisiin.


Ei kommentteja: