tiistai 22. toukokuuta 2012

Jousiammunnan EM kilpailut - Amsterdam - Alkukilpailu

Tänään oli EM kisoissa vuorossa alkukilpailu.
Herätys oli tuskaisen aikaisin ja aamupalakin meni vielä hieman koomaillessa. Kentällä olimmekin sitten vähintäänkin hyvissä ajoin ennen lämmittelyn alkua. Voisi melkein sanoa että ainoa asia joka täällä ei toimi hyvin on kuljetukset.

Kamat kuitenkin kasaan ja odottelemaan. Valitsin tämän päivän kisajoukseksi eilisten harjoitusten pohjalta sinisen jousen joten kasasin pelkästään sen. Mikäli välinerikkoja olisi sattunut, olisin joko korjannut sinisen tai kasannut punaisen annetussa ajassa.

Lämmittelysarjat lähtivät liikkeelle hieman haparoiden. Yhdeksän ammuttua nuolta olivan hieman ympäri taulua. Ennen toista sarjaa kuuluttettiin seuraavan sarjan olevan viimeinen lämmittelysarja. Tuntuisi olevan trendi tällä kaudella että lämmittelyt typistetään aivan minimiin. Noh, toiseen sarjaan yhdeksän nuolta lisää ja se oli siinä. Nuolia hakiessani onnistui sähläämään melko huolellisesti ja tökkäsin jounkun nuolen nokin puoleen väliin peukalonkynteni alle. Kirpaisi hieman. Painuin siis aidan yli ensiapupisteeseen saatuani nuolet irti taulusta. Ensiapupisteeltä paikattuna kisa-alueelle könytessäni ajattelin että onneksi ei tapahtunut mitään isompaa koska EA-porukka oli melko hitaan oloista ja samantien vetäsin turvat aidan yli. Ei siinä mitään. Oikea peukku paketissa ja vasen sääri melkein verillä olikin hyvä aloittaa kilpailu.

Avasin kisan 53 pisteen sarjalla mutten pahemmin jaksanut siitä stressata koska suoritukset eivät olleet ihan nappeja ja toisaalta ankkuroinnissakin oli hieman totuttelemista kun peukalo oli paketissa.Seuraavaan sarjaan sain 56:sen ja sen jälkeen pari 57:n pisteen sarjaa joista toisella ammuin itseltäni nuolen hajalle peräosuman johdosta. Tuossa vaiheessa tuli vilkaistua ulosnäytölle ja siellähän nimeni komeili kisan viidentenä. Tuosta riemastuneena pääti vissiin tehdä tarkimpia suorituksia ikinä, koska ammunta alkoi kirraamaan kiinni ja vetäsin tauluun 49 pistettä. Nuolet haettuani naureskelin taustajoukoille että hieman rekylöi tulosnäytön sija. Viimeiselle sarjalle hieman paremmalla ammunnalla ja edes jollain nipuntapaisella 51 pistettä. Ensimmäiseltä puoliskolta siis kasaan 323 pistettä joka oli hieman jäljessä tavoitteesta. Joukkueena olimme kuitenkin ihan hyvillä sijoilla ja toisaalta ei omakaan sijoitukseni 24:llä sijalla aivan katastrofi ollut. Maanosa Olympiakarsinnassakin olin tuossa vaiheessa 11:sta sijalla.

Tauolla oli ohjelmassa sämpylän natustelua, veden tankkaamista sisään ja ulos, sekä edellisen puolikkaan viimeisten kahden sarjan hölmöilyjen nollaamista.
Toiseen puolikkaaseen lähdin luottavaisin mielin, lähinnä ampumaan hyviä suorituksia. Panostin lähinnä pokakäden kämmenen tunteeseen kahvaa vasten sekä ankkuroinnin voimakkuuteen.

Ensimmäinen sarja 55 joka oli ihan mukiinmenevä aloitus ensimmäisen puoliskon lopun kämmäilyiden jatkoksi.
Toisella sarjalla nippu hieman levisi ja sohaisin kasit molemmille puolille keltaista josta pisteitä kympppien vähyydestä johtuen vain 52 pistettä. Kolmannen sarjan 58 pistettä kuitenkin nosti puolikkaan tuloskeskiarvoa mukavasti ja vaikka viimeiset kolme sarjaa olivatkin 54, 56 ja 53 pistettä, onnistuin haalimaan puolikkaalta kasaan 328 pistettä. Tuo tulos oli toisen puolikkaan 16. pars ja Olympiakarsinnan viidenneksi paras tulos. Joukkueenakin pääsimme mukavasti kymmenennelle sijalle josta on oikein hyv lähteä ampumaan joukkueotteluita ja raivata tietä kohti mitaliotteluita.

Yhteispisteet 351 oikeuttivat lopulta alkukisan 21. sijaan sekä Olympiakarsinnan jaettuun kahdeksanteen sijaan. Kellään ei tässä vaiheessa käynyt mielessä että karsinnan osalta jouduttaisiin ampumaan uusintanuoli, joten pakkasin jousen ja lähdin ihmettelemään välinevalmistajien kojuja.
Hetken päästä Miika juoksi perääni ja sanoi että pitää lähteä ampumaan uusintanuoli. Kiva juttu.
Eli koska kahdeksannella sijalla oli samoilla pisteillä porukkaa liikaa niin piti karsia uusintanuolella kuka jää yhdeksänneksi ja ei saa yhtä ylimääräistä vapaataivalta.

Jousi siis pikaisesti kasaan ja ihmettelemään missä olisi oma ammuntapaikka. Tajusin onneksi vaihtaa oikean jousen tähtäimen jouseeni ennenkuin ravasin viivalle. Yhtä Venäläistäkin odoteltiin viivalla hetki ennenkuin päästiin ampumaan.
Olin täysin vakuuttunut siitä että ammun nuoleni keskelle ja suorituskin oli ihan hyvä. Kuitenkin nuoleni päätyi juuri ja juuri ala-seiskalle. Tähtäinmerkki ei välttämättä ollut ihan se jolla olin aamupäivän ampunut, koska heitin tähtäimen vain perinteiselle paikalleen. Toisaalta jotain suorituksessakin oli pielessä koska virhe oli noinkin suuri.

Jäin siis maanosakarsinnan alkukilpailussa yhdeksänneksi. Tuo ei toisaalta haittaa yhtään mitään. Saanpahan perjantaina yhden ottelun alle lisää ennenkuin kärki tulee vastaan.

Otteluista vielä se hauska piirre että kaikki suomalaiset ampuvat EM sekä maanosakarsintaottelunsa eri lohkoissa. Tästä johtuen Suomalaiset saavat toisensa vastaan vasta mitaliotteluissa.

Ei kommentteja: