keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Puolan sisä EM:ien alkukisa - Puolan Rzeszow

Tänään ammuttiin Puolassa alkukisa. Meidän alkukisamme oli ajoitettu alkavaksi heti aamusta, joten aikainen aamupala ja hyvissä ajoin kentälle lämmittelemään. Lämmittelyksi hieman pyörittelyä, punnerruksia ja venyttelyä jonka jälkeen 45min virallista lämmittelyammuntaa.
Kisa lähti käyntiin ilman ihmeempiä odotuksia ja siitä johtuen ajatusmalli oli melko pelkistetty ja tasainen. Yli- ja alilyönnit eivät jaksaneet vaikuttaa päähän.
Eka puolisko meni ihan kivaan tahtiin ja vasta toisella puoliskolla alkoi ilmenemään pientä tähtäyksessä pitenemistä. Kolmisen sarjaa meni hieman heikommin ennenkuin tajusin voimistaa hookingia, jonka jälkeen ammuntaan palasi kaivattu tehokkuus.
Alkukisasta lopulta pisteitä kasaan 581 joka oli tämän talvikauden paras kisatulokseni sekä oman tavoitteen ylittäminen. Vielä pari pinnaa olisi voinut raapia kasaan, mutten valita.
Kaikenkaikkiaan hyvät fiilikset huomisia otteluita varten.
Nyt suuntaamme kaupungille kahville.

Ei kommentteja: