torstai 28. helmikuuta 2013

Puolan sisä EM:ien ottelupäivä

Tolkuttoman aikainen herätys ennen kuutta, pikainen aamiainen ja bussilla kentälle odottamaan pimeään halliin tunniksi että pääsi ampumaan lämmittelyitä.
Ei ehkä paras mahdollinen setuppi matseihin.
Ensimmäinen matsi meni voiton puolelle uusintanuolella, ammunnasta ei löytynyt kovinkaan montaa hyvää asiaa. Todella tukkoista tekemistä.
Toinen hollantilainen onnistuikin sitten kampeamaan ottelun hyväkseen vaikka molempien sivuhajonta oli luokatonta tasoa.
Ekan matsin tähtäin ja linjauskuva oli melko ok, mutta toisessa matsissa eri pakkaan linjaus oli jotain todella outoa.
En saanut näihin täysin voitettavissa olleisiin matseihin itseäni sellaiseen vauhtiin kuin olisi pitänyt ja siitä syystä sijoituksena jaettu yhdeksäs sija.
Huomenna ohjelmassa joukkueita johon lähdemme kuudennella sijalta Italiaa vastaan.

Ei kommentteja: