sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Karsinnat karsittu

Aamulla ihan hyvillä fiiliksillä kentälle ja leiri pystyyn 90m viivan taakse.
Harjoitusammunnassa nuolet niputtivat normaaliin tapaan ja odotukset olivat hyvät.

Kilpailussa sitten kaikki alkoi levitä käsiin. En saanut mitään tolkkua osumiin jotka vaelsivat ympäri taulua. Ysikympiltä kasaan vain 274 pistettä. Parisenkymmentä enemmän oli tähtäimessä.

Loput matkat sitten 322, 313 ja 333. Ysikympin räpellys pilasi kisan ja tappelin koko kisan lähinnä pääni kanssa. Välillä sain sen hallintaan mutta sitten taas levisi.
Ammunta oli tolkuttoman jähmeää eikä mikään tuntunut hauskalta.

Minun osaltani on Korean MM-reissu siis poisluettu asia. Sinne lähtevät Antti Tekoniemi, Antti Mansukoski sekä Matti Hatava. Tämänpäiväisen pohjalta voisi sanoa että jos ei tekniikka ja pää kestä edes tällaista kotimaista karsintakilpailua niin ihan hyvä etten MM:iin päässyt.

Nyt taidan pitää pienen loman jousiammunnasta, ei oikein huvita.

Ei kommentteja: