perjantai 24. elokuuta 2007

70m ja Oskarin jousen säätöä


Kävin torstaina töiden jälkeen hakemassa hieman doikkeritäydennystä Sherwood Shopista rikkoutuneen tilalle.
Ostin pari A-Bomb tyyppistä sivuvuuksiin ja heitin vanhan ehjän D2:sen longrodin päähän. Kentällä olin joskus hieman yli kuusi.
Ammuin jälleen 70m matkalta ja suoritukset olivan pääosin hyviä. Mukaan mahtui outoa sähläämistä jonka johdosta satunnaiset nuolet olivat sinisellä asti. Ilmeisesti olkapää ei ole vielä aivan kunnossa vaikka sitä ei enään särjekkään pahemmin. Jokatapauksessa ihan mukavia osumia ja suorituksia. Ammunta vain vaatii julmetusti keskittymistä jotta saa nuolet pysymään keltaisella. Hieman rennommaksi pitäisi ammunta saada jossain vaiheessa. Ammuin 12n sarjoja hieman yli satasen keskiarvolla mikä saattaa riittää lauantaina parin ottelun voittoon.

Oskari saapui jossain vaiheessa kentälle ja ihmeteltiin hänen joustaan taas pikkasen. Viskasin hänelle ylijääneen doinkkerin longrodiinsa ja ihmeteltiin jälleen kerran oikeaa vedon pituutta ja putken pituutte. Putki alkaa olemaan melko lähellä oikeaa mutta vieläkin loppuvedossa Oskarilla venyy pää jänteen mukana hieman taaksepäin eli hieman voisi vielä ottaa nuolesta pois. Muuten näytti ammunta ihan hyvältä. Pientä korjaamista asennossa on että siitä saa pois "taljamaisen" takakenon.
Jousessa on vielä pikkusäätöä, eli ainakin stabit ovat aivan liian etupainoisia, hakekoon herra muutaman painopalan niin säädetään tasapaino kuntoon. Myöskin jousen lavat tuntuvat iskevän hieman eri tahtiin jota aiheuttaa melkoista jälkitärinään jousessa mutta sen kyllä saa säädettyä pois.
Seuraavana Oskarin jousessa on ohjelmassa putken pieni typistys jonka jälkeen päästään mittaamaan paunat jotka herra vetää ulos jousesta. Tämän jälkeen voikin jo melkein miettiä oikean putken kaliiperin ja pituuden jonka jälkeen voisi aloittaa oikeasti jousen säätämisen.

Itse pidän varmaankin perjantain vapaata ammunnasta jotta fiilikset ovat hyvät lauantain Turun ranking finaaleja varten.

Ei kommentteja: