perjantai 3. elokuuta 2007

EFAC - Viides ja viimeinen kilpailupäivä - Hunter kierros




Päivä lähti ihan hyvin käyntiin. Noin puoleen väliin asti ampuminen meni ihan ok. Jossain vaiheessa alkoin painaa liian paljon päälle kirjurina oleminen ja tulosten jatkuva seuraaminen, en saanut pidettyä tuloseroa Walesin ihmeeseen poissa mielessä ja suorittamisestli ylisuorittamista joka näkyi heti osumissa. Välillä tuli rasteja joista vedin puhtaasti täydet - tai sitten lähelle täysiä -, osa meni sitten penkin alle ja sain joitain kolmosiakin taulusta. Noin toisella neljäsosalla iski tolkuton hiipuminen. En tiedä johtuiko se tulosten seuraamisesta ja yliyrittämisestä vaiko sitten urheilujuomapulverin loppumisesta johtunutnesteen suolavajaus. Jokatapauksessa ennen kun pääsimme kahvipaikalle oli veto pahasti lopussa. Kahvitauon jälkeen homma alkoi taas luistaa siihen - Hei kukavaan täällä on Mara, terveisiä kelle vaan - asti että tuli ensimmäinen pitkä kävely jossa onnistuin ampumaan yhden paalun 10y liian lyhyellä merkillä joka johti yhden nuolen kulkeutumiseen taulun ulkopuolelle ja neljän pisteen menetyksen. Tämän jälken ampuminen oli erittäin hankalaa, en saanut oikein kiinni mistään ja Walesilainen veteli muutamien purkujen jälkeen ihan kohtalaisia osumia. Viimeiset neljärastia ammuimme niemennokassa jossa tuuli oli perstuntumalta noin 10-12m/s joka aiheutti melkoisia ongelmia. Walesilainen onnistui ajoittamaan ampumisensa paremmin ja sai parempia osumia joten peli oli erittäin selvä viimeisellä rastilla.

Ammuin päivän tulokseksi 482 (kolme pistettä Suomenennätyksestä) ja Walesilainen ampui 492 joten piste-eroa oli tälle päivälle ja lopputuloksessa lopulta 14 pistettä. Voisi melkein sanoa että viiden päivä ammunnan jälkeen 14 pisteen erolla hopealta putoaminen oli toki huono asia mutta ei sitä voi missään mielessä hävetä. Hieno kisa kokonaisuudessaan ja palkintopallilla seistään huomenna Banquetin jälkeisissä palkintojenjaossa.

Lopputuloksena siis koko EFAC viikolta oli 2455 pistettä. Voittajan, eli Göranin pisteet olivat 2607 joiden muassa hän teki hunter kierroksella uuden euroopan ennätyksen tistaina sekä vielä paransi sitä perjantaina, on se äijä. Hopeapallin pisteet olivat yhteensä 2469 ja neljänneksi tulleen skotin pisteet olivat 2393.

P.S. Terkkuja Oskarilta.

Ei kommentteja: