keskiviikko 29. elokuuta 2007

90 ja 70m harjoitusta

Vietin jotakuinkin 1,5-2 tuntia ruskiksella. Alkuun ammuin 90m matkalta ja jotenkin oli erittäin hankalaa saada ammuntaa kulkemaan. Kesken ammuntaa yllätti sadekuuro jonka vietin sateenvarjon alla. Sain muutaman hyvän sarjan aikaiseksi mutta yleisestiottaen ammunta oli heikkoa. Ongelmaksi osoittautui jänteen linjaaminen. Huomasin jossain vaiheessa jänteen kulkevan rungon oikealta puolelta joka tietty vaikutti sivuosumiin sekä ilmeisesti myös korkeusheittoon suoritusten ollessa heikkoja. Muutamalla sarjalla linjaus meni niinkuin pitikin ja nippu asettui mukavasti keskelle.

70m meni ihan mukavasti normaliin malliin joten sen kanssa ei pitäisi olla ongelmaa samoin kuin 50m. Huomenan yritän vielä käydä ampumassa 90m matkaa jos vaikka saisin jotain kontrollia kyseiseen matkaan. Tuolta matkalta on kuitenkin jaossa tärkeitä pisteitä FITA kierrokselta.

Niin, Seinäjoen kisan jätän väliin ja lähden ampumaan Viroon Järvekandin FITA kierroksen. Lähtö olisi perjantaina iltalaivalla ja paluu myöhään sunnuntaina. Kisassa ammutaan lauantaina pitkät matkat ja sunnuntaina lyhyet matkat. Kisan sivut löytyvät osoitteesta josta voi seurailla tuloksia.

Ei kommentteja: