keskiviikko 19. syyskuuta 2007

Sisäharjoitusta

Töissä meni hieman pitkään joten olin vasta kuuden jälkeen hallilla.
Ammuin alkuun neljä-viisi sarjaa taustaan lämmittelyksi jonka jälkeen innostuin ampumaan tulosta koska hallilla oli mukavan rauhallista. Paikalla ei ollut ketään muuta kuin hallin toisessapäässä paukuttelevat ilmakkoampujat.

Ensimmäinen 30 nuolta meni ihan mukavasti, ainoastaan kaksi sarjaa meni penkin alle tuloksilla 26 ja 27. Oletettavasti ryhti hieman romahti noilla sarjoilla jonka johdosta nuolet päätyivät minne sattui. Sain kasaan ekalta pätkältä 280 pistettä. Satsiin mahtui kolme kasia joista en ole aivan tyytyväinen. Osumat punaiselle pitäisi saada pois.

Pidin lyhyen tauon ja ammuin toiset 30 nuolta lisää. Vain yksi sarja romahti täysin josta pisteet 26. Toiseksi huonoin sarja oli 27 jonka aikana suoritukset eivät vain tuntuneet hyvältä. Ilmeisesti taas ryhti hieman prakasi. Lopulta pisteitä toiselta pätkältä 283 kahdella kasilla joka antoi 60:n nuolen lopputulokseksi 564 563.

Vielä on matkaa sisäammunnan EM tulosrajoihin. Mikäli mennään viime vuoden kaavalla niin raja on 578, puutetta pistepuolella siis 14 pistettä. Tottakai tavoitteena on tuon rajan ampuminen rikki. Kovasti täytyy rajan rikkomisen eteen tosin tehdä töitä.

2 kommenttia:

timppa kirjoitti...

"Sain kasaan ekalta pätkältä 280 pistettä....toiselta pätkältä 283 kahdella kasilla joka antoi 60:n nuolen lopputulokseksi 564."

563 olis varmaan oikein. :o

Tsemppiä EM tulosrajan kanssa, on se mikä tahansa. Toivottovasti saat FB:t toimimaan, vaikka et niitä tarvitsekaan.

Aki kirjoitti...

No perskules, 1+1 on tosiaan hieman hankala toimitus :)

FB:t tulevat huomenna joten pääsen niitä testaamaan lauantaina. Laitan painavimman kärjen mitä löytyy ja 50mm sulat. Toivottavasti putki löystyy hieman noiden johdosta. Lauantaina sen sitten näkee mitä putkien kanssa käy.

Uudet nuolet joudun jokatapauksessa hommaamaan. Nykyiset 570:set kun on 90grain kärjellä ja noiden kanssa laukaisuvirheet korostuvat aivan liikaa. Pitäisi kuitenkin hommata 520 tai 470 A/C/E:t. Putken pituus on se 28 tuumaa kuitenkin.