sunnuntai 9. syyskuuta 2007

Siuntio Games - Eläinkuvat

Aamulla kun heräsin oli kurkku todella kipeä. Köhin takkuista limaa keuhkoista mutta hetken päästä tilanne näytti helpottuvan. Vetäsin mukillisen Finrexiä ja muutaman sämpylän ja lähdin ajelemaan Handelle päin.

Olisi ehkä pitänyt jäädä kotiin eikä lähteä kisaamaan tuossa kunnossa.

Puolessa välissä kisaa oli pakko pitää tauko ja vetää toinen mukillinen Finrexiä.

Jokatapauksessa kisa meni oloon nähden jopa hyvin eikä varsinaisia epäonnistumisia tullut kuin kahdella rastilla, muuten pisteet olivat joko 20 tai 18. 20:siä tuli kokonaisuudessaan 20 kappaletta, 18:sia tuli kuusi kappaletta sekä niiden lisäksi yksi 16:nen ja yksi 12:nen. Voitin siis kisakumppanini Keijon sekä koko kisan. Omasta ennätyksestäni tosin jäin kuusi pistettä.

Kisan loputtua alkoi taas tropin vaikutus haihtua ja kirosin itseäni että tuli lähdettyä koko kisaan, olo oli melkoisen paskamainen. Sain yhteyden Handeen ja päätimme lähteä heti kotia päin. Muilla ryhmillä oli vielä yli kahdeksan rastia ampumatta ja oma henkilökohtainen olo vaati puhtaasti kotisohvalle tai sänkyyn kaatumista eikä parin tunnin päivystämistä Siuntiossa.

Kotiinpäästyäni söin hieman ja kaaduin sohvalle. Varsin ikävä olo. Todennäköisesti huomenna on vieläkin ikävämpi. Pitänee perua palavereja huomiselta...

Ei kommentteja: