lauantai 29. joulukuuta 2007

Halliharjoitus

Olin hallilla melko myöhään, vasta joskus hieman ennen kolmea.
Ammuin alkuun muutaman sarjan taustaan ja ammunta tuntui huomattavasti paremmalta kuin eilen.
Ammuin 60 nuolta spotteihin. Tuntuisi siltä että nyt kun on hieman yli kuukauden ampunut vegas spotteihin, on luonnollisimman tuntuinen järjestys ampua spotit numerojärjestyksessä eli 1-2-3. Oikealle etenevä järjestys 2-1-3 tuntuu jotenkin oudolta kun keskellä joutuu hyppäämään ylätauluun.

Ensimmäinen puolikas 281 ja toinen 285 eli 566. Tässä syksyn aikana on selvästi tapahtunut kehitystä parempaan päin sisäspotteihin ammuttaessa mutta vielä olisi parannettavaa paljon. Tulostaso pitäisi saada hilattua jatkuvasti yli 570 tasolle jotta ammunta olisi siinä kunnossa kun haluaisin. Voipi olla että täytyy miettiä jotan rakentavaa tekniikkamuutosta jolla saisi jotain parannusta tulokseen. Samoin olen päättänyt hommata W&W HMC stabit, tosin vasta Kouvolan kisan jälkeen. Suurin ongelma taitaa olla HMC:issä että Esko ei tunnu saavan tilaamalla valmistajalta/tukkurilta oikeaa v-baria, muuten setti olisi oikeastaan kasassa.

Huomenna Himokselle lautailemaan. Sieltä palattua on pari päivää aikaa hioa ammuntaa ennen Kouvolan kisoja.

Ei kommentteja: