tiistai 18. marraskuuta 2008

Kisaa ja sluibailua

Lauantaina oli siis kisat Turussa. Kyydissä Ylätalon Risto ja perillä hyvissä ajoin ennen välinetarkastuksen alkua.

Lämmittelynuolia olisi voinut ampua hieman pidempään, sen verran jähmeiltä tuntuivat paikat. Pitää etsiä jostain hallilta sinne kadonnut harmaa jumppakumini niin saa paremmin lämmiteltyä.

Ammuin siis tämän kisan alumiineilla. Lopputulos nuolien hyvyydestä oli se että sain pari hassua pistettä etua viivanrikkomisesta hiilariin verrattuna mutta hävisin ne ja muutaman ylimääräisen pisteen pienien laukaisuvirheiden aiheuttamina osumina minne sattuu. Taisi olla viimeinen kisa alumiineilla mutta tulipahan testattua. Kisassa jäin neljänneksi häviten Juusolle tasatuloksella, samalla määrällä kymppejä ja yhdellä ysillä vähemmän.

Sunnuntain sitten puhtaasti vain sluibailin.

Maanantaina jä myös aamutreeni väliin mutta kävin töiden jälkeen circuitissa. Vetelin kostoksi hieman kovemmilla sykkeillä ja painoilla kun kerran tuli laiskoteltua. En saanut edes mitään paikkouja rikki eli jatkossa voisi hyvin pitää hieman kovempia painoja.

Ei kommentteja: