lauantai 15. maaliskuuta 2008

SJAL: Zirko 70m - Kouvola



Lähdin matkaan puolisen tuntia suuniteltua myöhemmin mutta mikään kiire ei ollut. Ajomatka oli mukava ja perillä Kouvolassa olin puoli kymmenen kieppeillä.

Ammuin alkuun sisätähtäimellä, eli pienellä Beiterillä ilman jyvää mutten saanut oikein kosketusta tauluun, tähtäinkuva oli melkoisen outo. Päätin vaihtaa tilalle ison Beiterin renkaan ja siihen pienen pätkä ohuinta kuitua. Muutos oli selkeä niputuksen parantuessa. Vielä taulun ja renkaan väliin jäi liikaa väljää joten siirsin tähtäimen toiseksiviimeisestä reiästä viimeiseen eli niin ulos kuin sen saa. Tähtäinkuva selkeni kertaheitolla ja tähtäinrengas ja taulu olivat mukavasti linjassa jyvän kelluessa keltaisella.

Kisa alkoi erittäin hyvin. Ensimmäinen sarja oli pientä haparointia mutta sen jälkeen tuntui kuin olisi asetellut nuolia keltaiselle. Aivan mahtava tunne. Asento täysin paikallaan ja suoritukset hyviä. Ensimmäinen puolisko meni pisteillä 330.

Tämän jälkeen 20min tauko ja taas ampumaan. Ensimmäinen sarja taas hieman haparoiden mutta odotettua parannusta ei sitten tullutkaan. Ilmass aoli selkeää yliyrittämistä joka hajoitti nippua ympäri taulua enkä saanut pidettyä nippua kuin mutamalla sarjalla keltaisella. Aivan liikaa punaisia sekä pari ihme hairahdusta siniselle. Tuloksena toiselta puoliskolta 311 joka oli melkoinen pudotus ensimmäiseen puoliskoon.

Joka tapauksessa oli erittäin mukavaa ampua 70m matkaa hallissa. Taljaporukka oli tehnyt kovan työn järjestäessään sisä 70m kisat. Suuri kiitos siitä koko järjestävälle porukalle. Samoin tuo lopputulos 641 on melkoinen parannus ulkona ampumaani parhaaseen olympic roundiin joka on jäänyt alle 600 pisteen. Kisasta siis voitto ja palkintopallilla pokkasin hurjan rahapalkinnon.

Mikäli tällaisia pitkien matkojen hallikisoja järjestetään vielä uudestaan tämän talvikauden aikana niin on aivan pakko lähteä ampumaan.

Ei kommentteja: