tiistai 18. maaliskuuta 2008

Merkkejä ja halliharjoitus

Pääsin livahtamaan töistä "aikaisin" eli puoli neljän kieppeillä.
Keskipäivän kaunis ausingonpaiste oli vaihtunut sankan lumipyryn kautta vain hienoiseen lumisateeseen. Ja eikun Ruskikselle.

Kun sade hieman taukosi kasasin jousen ja aloin ampumana merkkejä FITA matkoille. Olo oli kuin Michelin ukolla, sen verran oli vaatetta päällä. Kaikesta vaatetuksesta huolimatta näpit ja korvat palelivat.

90m matka aiheuttaa tuolla 43 paunalla ja 120grain kärjellä pientä ongelmaa, joudun tuomaan tähtäimen sisäänpäin kolmanteen reikään ja siltikin nuolen ja tähtäinrenkaan väliin jää vain noin 1-1,5cm väliä.

Sain kuitenkin ammuttua merkin kaikille matkoille, varmuuden vuoksi tähtäin ensimmäisessä ja kolmannessa reiässä mikäli tähtäinkuvan kanssa tulee viikonloppuna ongelmia.

Ammuin pari tuntia ja sen jälkeen hallille jossa ammuin hieman yli yhdeksään. Huomasi kyllä että on tullut laiskoteltua ammunnan suhteen. Alkulämmittelyiden jälkeen ammuin isolla renkaalla ja jyvällä IFAA viis-spottiin 30 nuolta ladaten ainoastaan yhden neloselle. Pidin pienen tauon ja puolessa välissä toista kolmeakymppiä veto loppui jotenkin kesken ja ammuin jopa yhden missin. Toiselta puolelta vain 141 pistettä eli yhteensä 290 pistettä kuudeltakymmeneltä nuolelta.

Huomenna on sitten välipäivä koska keskiviikkovuoroa ei enään ole. Harmi että putosi viikosta yksi harjoittelupäivä pois mutta sille ei voi mitään.

Ei kommentteja: