sunnuntai 11. tammikuuta 2009

18m Kouvola + Halli-MM karsinta

Hyvissä ajoin liikkeellä lauantaiaamuna joten kerkesin juomaan matkalla jopa aamukahvitkin.
Enenn harjoitusammuntoja kävin kisapaikan kellarissa vetämässä kolmisen sarjaa nuolia. Siinä vaiheessa olisi pitänyt jo raksuttaa että jotain ei ollut kunnossa.

Ammuin harjoitusnuolet ja nippu veti koko ajan todella pahasti oikealle. Yritin korjata sitä tähtäimen siirrolla joka mukamas auttoi.

Kisassa ammuin jälleen kasin ja ysin rajalle oikealle. Mietin tekniikkavirheet läpi ja ruuvasin tähtäintä mutta lopputulos oli että ammunta hajosi täysin. Ammuin siis aivan ympäri taulua. Kisassa ammuin yhteensä kahdeksan kasia ja kymppejä vain kourallinen. Aivan karmeaa räpiköimistä siis. Tulos naurettava 551 mutta koska Niko ampui vieläkin huonommin, sain paikan Halli-MM:iin.

MM:iin lähtevät siis Antti Mansukoski, Matti Hatava ja allekirjoittanut.

Kisan jälkeen oli jotenkin typertyneen hölmistynyt olo koska nuolet useimmiten lähtivät hyvinä suorituksina keskeltä taulua mutta päätyivät minne sattuu. Toisaalta hävetti saada MM-paikka noin onnettomalla ammunnalla. Päätin katsella peiliin seuraavat parisen viikkoa.

Nuolia päivältä about 100.

Ei kommentteja: