sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Toinen leiripäivä

Aamupalan jälkeen hallilla hieman kymmenen jälkeen.
Muutama sarja lyhyttä matkaa lämmittelyyn ja sitten 70 metriin.
Asento ei ollut ihan yhtä tukeva kuin lauantaina mutta osuin silti. Välillä tuli huitaisuja punaiselle mutta pääosin nuolet olivat keltaisella.

Tuli ammuttua puolikas olympic round myös tuloksena 324 joka on hieman parempaa vauhtia kuin aikaisempi sisäennätykseni kisoista. Parempaankin olisi ollut rahkeita kuten myöhempi ammunta osoitti päivältä.

Ihmeteltiin myös hieman Innojen ylälapataskun epämuodostumia porukalla ja tultiin siihen tulokseen että siinä on valmistuserästä riippumatta jotain pielessä.

Suorituspuolella saatiin kiinni yksi suoritusvirhe eli olen kaatunut suorituksen aikana hieman navan suuntaan. Suoritukset paranivat kummasti kun lopetin kaatuilun. Samoin tuli kivattua Antin pikakameralla hieman suoritusta josta näki että laukaisussa ei ole sormien osalta vikaa ja laukaus lähtee oikeaan suuntaan. Samoin pokakäsi näyttäisi pysyvän aivan paikoillaan niin kauan että nuoli on jättänyt reilusti jousen. Pikakuvasta paljastui myös pieni alavire nokinpaikan korkeudessa mutten ala sitä räpäläämään näillä lavoilla. Sitten ehkä ensi vuonna kun oikeat lavat tulevat teen kunnon säädön.

Lopeteltiin joskus neljän aikoihin leiri. Sain tämän päivän aikana ammuttua 154 nuolta.

Oikein mukava viikonloppu. Pitää yrittää vaikka kerran kuussa käydä ampumassa pitkää matkaa niin pysyy tatsi.

Ei kommentteja: