sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Kiroilua jousen kanssa, tekniikan viilaamista ja tulosta...

Tänään hallilla hieman puolen päivän jälkeen. Ammuin melko paljon lähimatkaa ihan vain hahmotellakseni suoritusta. Sain hahmoteltua itselleni tärinöiden lähteen ja päädyin siihen että pokapuolen lapaluu jää hieman irti sitä paikasta missä se on aikaisemmin ollut mukavan tukevasti. Sain suurimmilta osin lapaluun jälleen sinne minne pitääkin.

Jossain välissä tarkasti jousen säädöt ja huomasin että haritus oli jälleen menossa kovaa vauhtia negatiivisen puolelle. Olin ilmeisesti sitten ampunut eilisen kisan tuolla vääränpuoleisella harituksella. Korjasin harituksen ja nuolet alkoivat osumaan. Otti pannuun etten eilen kisassa tajunnut tuota tarkastaa.

Ammuin tänään 278 nuolta. Loppuun ammuin myös kaksi 60-nuolet tulosta. Viimeinen 30 nuolta meni hieman tärinöissä kun paikat alkoivat olla hieman tukossa. Tärinä tällä kertaa tosin oikeassa paikassa eli vetopuolella eikä pokan puolen lapaluun alapäässä.



Nuo pari tulosta saivat taas vaihteeksi uskon palaamaan jousiammuntaan.
Kokeilin myös Matin Loeschin kahvaa jouseeni. Ei se pahalta tuntunut mutten nyt ennen MM:iä lähde tekemään mitään muutoksia vehkeisiin.

Ei kommentteja: