torstai 29. tammikuuta 2009

Keskiviikkoilta

Jäi nuolet vähiin eilen illalla. Ammuin vain 99 nuolta mutta suoritukset olivat mukavia. Yläkropan rentoutus tosin toi uuden oudon asian. Hartioissa alkoi tuntua jotain jännitystä mutta sain kuitenkin haettua nillekin rentoa olotilaa.

Loppuilta meni ihmetellessä Sampon jousen rämähtelyä. Jousesta lähti laukaisussa aivan karmea ääni. Purettiin jousesta kaikki osat irti ja jousi silti rämisi. Lopulta ilmeni että tähtäimen istukka oli ilmeisesti jotenkin löysällä vaikka ruuvit olivatkin tiukassa. Eli istukan irroitus ja uudelleenkiinnitys poisti kaikki ylimääräiset äänet. Nyt pystyy Turussa ampumaan rauhassa kun ei tarvitse miettiä vieressä ampuvan Sampon jousen räminöitä.

Uusien lapojen tulemisessa on nyt pirunmoinen ongelma. Niitä ei nimittäin näytä kirveelläkään saapuvan JVD:lle Koreasta. Tein väliaikaisjärjestelyt ja nyt on tulossa 44 paunaset Innot tilalle siksi aikaa kun odottelen Apekseja. Niiden pitäisi tulla tiistaina, eipä tarvitse sitten ainakaan enään ampua pohjaan ruuvatuilla lavoilla.

X10:it, tungstenit ja Shibuyan Carbon tähtäin ovat tällä hetkellä matkalla briteistä Suomeen. Saa nähdä koska tulevat, neljä päivää pitäisi olla kuljetusaika. Tällä hetkellä näyttävät olevan vielä Herefordissa käsittelyssä.

Ei kommentteja: