keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Perjantaikuvailut

Perjantaina Virran Veikko oli tuonut hallille tuttavansa korkeanopeuskameran. Eli siis kameran jolla saa mustavalkokuvaa digitaalisena aina 10,000fps asti.
Jonkin aikaa meni kuvauspaikan säätämisessä ja valojen sun muiden ihmettelyssä kun vaihdeltiin kuvakulmia mutta hyviä otoksia saatiin aikaiseksi.

Mielenkiintoista oli itselläni nähdä että laukaisussa etusormi nappasee kiinni nokkiin ja heittää nuolen perää hieman alaspäin, tuon takia nokinpaikka on hakeutunut viimeaikoina melko ylös. Tuo ilmiö todennäköisesti alkoi Kimin leirin jälkeen koska silloin vaihdoin nokille tulemisen ylhäältä alaspäin suuntaiseksi.

Toinen mielenkiintoinen asia mitä kuvailtiin oli lapojen toiminta yhtä aikaa.

Nuolia tuli jotain kuutisenkymmentä mutta nyt on ainakin selvillä mistä kulmista ja mitä voisi kuvailla jatkossa jos kamera saadaan käyttöön. Ensi kerralle olisi myös hyvä tehdä kunnon kuvaussuunitelma jotta kameran ja valojen säätämiseen ei menisi liikaa aikaa.

Kokokaisuudessaan erittäin mielenkiintoinen ilta, suuri kiitos siitä Veikolle.

Ei kommentteja: