keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Säätöä ja taljaa

Pääsin hallille tiistaina joskus viiden kieppeillä. NApsin ensimmäisenä laukusta stabisetistä painoja ja doinkereja ulos. Sitten talja kouraan ja taljapukin ääreen säheltämään. Vetäsin Y-kaapelin vasemmalle puolelle about kymmenen kierrosta lisää ja tarkastin pyörän suoruuden ja yllättävää kyllä yläpyörä oli vihdoin suorassa.
Tämän jälkeen ruuvailin hieman hyllyn "sormia" niin että niissä pysyi hiilari paikallaan eikä tippunut sormien välistä alas. Nuoli näytti asettuvan melko oikealle korkeudelle joten aloin ampumaan 430 ACE:tä tauluun. En ampunut paperitestiä vielä, halusin vain hieman nollailla Luulajan kokemuksia.

Parhaimmillaan illan saldona oli 30m matkalta 40cm tauluun ammuttuna viisi nuolta keltaisella. Taljassa on tällä hetkellä melko lyhyt ACE longrod ilman sivuviiksiä. Longrodin takapuolella on yksi doinkeri yhdellä painolla. Jos jostain löytyisi ok stabiseti taljaan niin sellaisen voisi melkein ostaa. Tuo talja kun tuntuu vieläkin hieman kiikkerältä.

Jotain häikkää on myös otteessa kahvalta koska hylly hakkaa koko ajan kämmenselkään etusormen kohdalle. Lopetin ammunnan johonkin 65 nuoleen koska kättä alkoi särkeä melko paljon.

Ei kommentteja: