maanantai 24. elokuuta 2009

Järvakandi Open - Eesti - Matka- ja harjoituspäivä

Lähdettiin matkaan Linda Linella Makasiiniterminaalista kahdeltatoista porukalla Matti, Laura, Vesa ja minä. Täytyy todeta että Lindalla on mukava matkustaa. Paatti on pienempi kuin Tallinkin vastaavat joten laivaan meno ja poistuminen on nopeaa ja sujuvaa sekä matka-aikakin on vain 1,5 tuntia sen parin tunnin matkustuksen ja tolkuttoman jonottelun sijaan kuin isommilla yhtiöillä.

Tallinnassa meitä odotti Hansarentin Mazda 6:nen jonka olimme etukäteen vuokranneet viikonloppureissua varten koska Lindalle ei autoa saa mukaan. Auto oli ihan kohtuuhintainen kolmeksi päiväksi neljään pekkaan jyvitettynä ja kaikkien jousilaukut ja muut roippeet mahtuivat mukaan hyvin vaikka kyseessä olikin porrasperäinen malli.

Kävästiin alkuun Tallinnassa vetämässä apetta aikaisemmin hyväksi havaitussa bussiaseman vieressä olevassa American Grillissä josta sitten ajelimme Järvakandiin. Matka meni ihan mukavasti vaikka tie oli osin remontissa ja jouduimme ajelemaan muutaman kiertotien kautta. Ajoaika ei pahemmin kuitenkaan muuttunut vaan pysyi siinä oletetussa tunnissa.

Ajelimme siis suoraan kentälle jossa olimme neljän hujakoilla jossa sitten suoraan ampumaan ja testaamaan merkkien pitävyyttä. Pintä eloa näytti olevan merkeissä joka varmaankin johtuu siitä että rusan matkat heittävät hieman koska paikalliset merkit tuntuivat melko samoilta kuin Shanghaissa. Saimme ammuttua nelisen tuntia johon itse vedin sata nuolta. En viitsinyt enempiä repiä koska suorituksissa on viime aikoina esiintynyt jähmeyttä jota myös tuolla esiintyi.

Illalla sitten Raplaan majoittumaan. Tuo paikka jossa tällä kertaa olimme, oli aivan eri luokkaa kuin aikaisempien kertojen majoitus. Siitä suuri kiitos majoituksen buukkaajille. Majoituksen jälkeen paikallisessa pubissa sitten illallista joka oli erittäin maittavaa. Sapuskan jälkeen unille.

Ei kommentteja: