torstai 27. elokuuta 2009

Pikkutreeni

Eilen rusalla viiden hujakoilla. Sain ammuttua 68 laukausta ennekuin alkoi satamaan niin kovaa ettei kentällä enää viitsinyt hillua.
Hahmottelin lähinnä sitä rentouden fiilistä pokalla jolla vetelin toissapäivänä sen 652 tuloksen ja sainkin melko hyvin toistettua samalaisia laukauksia parhaan sarjan antaessa 59 pistettä yhden ysin ollessa harmittavan vähän irti kympistä. Ei vieläkään siis kuuden nuolen bingoa tälle kesälle.
Loppuvaiheessa retoilu lähti hieman lapasista ja nuolet alkoivat levitä punaiselle.

Tuosta pokasta ja rentoilusta pitää suorittaa hieman lisää tutkiskelua. Osaltaan suoritusta parantaa se että muistaa rentouttaa hartiat ennen suoritukseen lähtemistä. Samoin mikäli käännän pokan olkapään ja olkavarren liian pystyyn asentoon (v-dip vaakatasossa), aiheuttaa se liiallista jännittymistä olkapään tienoilla joka myös johtaa olkapään nousemiseen. Jos annan olkapään ja lavan pudota rennosti omalle paikalleen (v-dip hieman taaksepäin), suoritukset ovat todella mahtavan tuntuisia. Toisaalta sitten jos tuota korostaa liikaa niin pokan olkapää lähtee liikkumaan liiaksi selän puolelle ja rankaa kohden joka heijastuu sitten aika kyynärniveleen asti ja alkaa kääntämään nimeltä liiaksi vaakatasoon.

Jokin kultainen keskitie noiden välillä olisi optimaalinen tila. Pitää vain saada hinkattua se paikalleen niin että suoritus on yhtä aikaa sopivan rento ja jähmeä.

Kaikenkaikkiaan jälleen mukava treeni jonka tosin sade ikävästi keskeytti.

Ei kommentteja: