maanantai 14. toukokuuta 2007

Tuulta ja sadetta Ruskeasuolla

Käväisin töiden jälkeen hakemassa Sherwood Shopista tauluja FITA matkoille.
Alunperin olin varautunut menemään duunin salille mikäli sää näyttäisi pahalta mutta koska ei vielä näyttänyt hurjalta niin ajelin ruskikselle.

Heti paikalle päästyäni alkoi sataa.
Odottelin hetken ja laitoin kamat kasaan ja eikun ampumaan.
Tuuli oli vähintäänkin mielenkiintoinen ja sadekuurot toivat oman säväyksensä ammuntaan. Missään vaiheessa ei tuntunut ammunta hyvältä.
Kokeilin sulatonta joka päätyi viidestäkympistä tasaiseen tahtiin noin 20cm oikealle nipusta. Pistää sylettämään mutta ei parane tehdä suuria säätöjä ennen ensi viikonloppua.

Sain viimeisellä sarjallla kolmestakympistä kaikki kahdeksan nuolta sullottua keltaiselle sulattoman hakeutuessa jälleen oikealle.

Pitkään aikaan ei ole jurpinut ammunta, tänään jurpi.

Pitäisi vissiin muistaa vetää hieman välipalaakin töiden jälkeen, voisi hieman auttaa...

Ok, tiedän että tämä ei ole fiksua mutta kärjitin uudestaan kolme sulallista ja yhden sulattoman 90 grainin kärjillä nykyisten 100 grainin kärkien sijaan. Sen verran häiritsi tuo nuolen löysyys. Saa nähdä huomenna mitä vaikuttaa. Nykyinen nuoli kun on A/C/E 570.

Ei kommentteja: