lauantai 24. marraskuuta 2007

Marraskarhu 18m - Pori

Herätys huonosti nukutun yön jälkeen aamuviideltä. Suihkuun, vaatteet päälle ja välineet auton takaboksiin ja matkaan. Ajokeli oli erittäin hyvä, oli todella mukavaa ajaa täysikuun loisteessa kohti Poria. Matkalla pari paussia jottei paikat liikaa puutuisi ja olin kisapaikalla 15m ennen harjoitusammuntojen alkamista.
Aikaa riitti hyvin ilmoittautumiseen, välineiden kasaamineen sekä muutaman lämmittelysarjan ampumiseen. Ensimmäiset sarjat menivät vasemmalle mutta kampesivat lopulta keskelle.

Ensimmäinen puolikas meni suhteellisen hyvin, tosin pari-kolme nuolta eksyi punaiselle. Ihan puhtaasti suoritusvirheitä. Ammunnassa oli pieni väkinäisyyden tunne koko puolikkaan ajan mutta sain kuitenkin mukavasti pisteitä tauluista. Toiseksiviimeisen sarjan viimeisellä taululla sain aikaiseksi niin puhtaan ja hyväntuntuisen suorituksen että meinasi löysät valahtaa housuun. Aivan uskomaton suoritus, noita kun saisi lisää. Seuraavan sarjan ensimmäinen nuoli olikin sitten filistelyn johdosta seiskassa joka palautti nopeasti takaisin maanpinnalle. Kisa ammuttiin kolmessa vuorossa joten odotusaikaa tuli paljon josta surimman ajan käytin musiikin kuunteluun. Tämän päivän kisabiiseinä olivat Nightwishin Amaranth ja Klamydian Pohjanmaalla sekä Kilo kirsikoita. Ensimmäiseltä puolikkaalta tuloksena 283 pistettä eli ihan normaalia harjoitustasoa. Ensimmäisen puoliskon jälkeen olin kilpailussa kolmantena.

Toinen puolisko lähti yhdellä punaisella liikkeelle mutta sain koneen jälleen käyntiin. Jälleen ammunta oli jäykähköä ja hieman hermostunutta, silti osumia tuli. Hieman puolen välin jälkeen alkoi nippu valahtamaan keltaisen alareunaan jota kompensoin aluksi hieman seisomalla niin lähellä taulua kuin ampumalinja antoi myöten mutta se ei riittänyt kuitenkaan lopulta. Toiseksiviimeinen sarja meni huonosti koska en tajunnut siirtä tähtäintä tarpeeksi ajoissa. Siirsin viimeiselle sarjalle tähtäintä yhden naksun ja nuolet olivat jälleen keskellä. Aikaisemmissa kisoissa on tullut säädettyä tähtäintä liikaakin, tässä ei taas ollenkaan lukuunottamatta viimeistä sirtoa. Tuon tähtäimen käytön kun saisi sopivaan suhteeseen että voisi oikeasti reagoida tapahtumiin niin homma helpottuisi. Lopulta kuitenkin toiselta puoliskolta kasaan 285 joka jälleen oli harjoitustuloksiin verrattava tulos.

Lopputuloksena kisassa ensimmäinen sija pisteillä 568 joka on uusi henkilökohtainen ennätykseni. Olen tyytyväinen kisaan. Pää pysyi suurimmiltaosin kasassa vaikka suoritukset olivatkin epävakaita.

Seuraavista kisoista sitten tavoitteena 570 ylitys. Se olisi mahdollista ampua viikon päästä Iitissä.

Huomenna painun Lohjalle ampumaan FFAA:n 20y 60 nuolta kisan. Pakko yrittää saada hätisteltyä Kärkkäisen SE:tä.

2 kommenttia:

timppa kirjoitti...

Hyvä tulos ja onnittelut voitosta.

Aki kirjoitti...

Tänks, tuos meni vihdoin suunilleen sille sektorille joka oli tavoitteena ampua kisoissa tämän loppuvuoden aikana. Sen pari pistettä kun vielä saisi tiristettyä että saisi kisatuloksen yli 570 niin siitä olisi hyvä jatkaa tuloksen parantamista.