sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Pikkutreeni ja Samick testissä

Tämä viikko oli melko täynnä tekemistä joten treenit jäivät vähiin.
Tänään pääsin kuitenkin hallille testaamaan Matin Samick Aguilla Ultra keskiosaa ja Samick Masters lapoja.

Jousessa oli noin 1,5 paunaa enemmän kuin omassani joten tunne vedossa oli hieman jäykkä mutta lavat tuntuivat todellä pehmeiltä vetää loppuun saakka.
Tunne laukaisussa oli erittäin tehokkaan tuntuinen, Apecs tuntui lähtevän Samiciin verrattuna liikkeelle kuin tavarajuna.

Testailin myös Lauran Fivicsin stabisettiä. Tuo on oletettavasti hieman jäykempi kuin W&W HMC jonka johdosta käteen välittyy ehkä hieman enemmän pikkutärinää laukaisun jälkeen mutta toisaalta isompi tärinä on pienempi.

Kokonaisuudessaan Samickin jousi Fivicsin stabisetillä oli todella mukava ampua. Kaiken lisäksi se on metallia joten ongelmia tuon kanssa on varmaan paljon vähemmän. Pidän myös paljon lapataskujen säätömekanismista jossa koko lapatasku liikkuu säädön mukana jonka johdosta lapataskun ja lavan liitoksesta saadaan todella napakka.

Nuolia tuli vaan joku 59 kaiken testailun lomassa. Niputus oli ihan ok luokkaa molemmilla jousilla 18m matkalta.

Ei kommentteja: