torstai 26. heinäkuuta 2007

Viimeiset treenit ennen EFAC:ia

Käväisin päivällä hoitelemassa viimeiset hankinnat reissuun mukaan ja pääsin kentälle noin kahden kieppeillä.
Ammuin alkuun muutaman sarjan 70 metristä mutta melko navakka tuuli veti nippua minne sattui. Siirryin ampumaan jaardimatkoja kentän reunaan mutta mitään kummmempaa en saanut aikaseksi kuin että merkit tuntuivat olevan kohdallaan.
Myöhemmin iltapäivällä alkoivat laukaukset kulkea hieman paremmin. Merkeistä sen verran että alle 20y matkat menivät kokoajan hieman ylös. En kuitenkaan tehnyt mitään merkittäviä muutoksia skaaloihin vaan ammun seuraavan kerran merkin läpi Ruotsissa kisapaikalla. Painuin kotiin kentältä joskus kuuden maissa.

Lähtö kisoihin on huomenaamuna viiden hujakoilla. Eli ajamme ensin Turkkuseen josta sitten suuntaamme lautalla Tukholmaan päin. Tukholman jälkeen mahdollisesti yöpyminen leirintäalueella ja siitä sitten aamulla kohti Jöötteboria.

Ei kommentteja: