keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Ei pahaa ilman jotain hyvääkin

Aamu oli aivan karmaiseva. Fiilikset hallille tullessa ja aamupalaa natustellessa olivat hyvät mutta ensimmäisestä sarjasta lähtien kaikki tuntui menevän päin p:tä.
Tein pari korjausta jousen säätöihin mutten saanut minkäänlaista niputusta aikaiseksi. Kaiken lisäksi jousi tuntui tolkuttoman raskaalta ampua. Kikkailin hieman painotustenkin kanssa mutta mikään ei auttanut. Sain räpellettyä tauluun 99 nuolta. Ajelin sitten kettuuntuneena töihin ansaitsemaan niitä kalliita euroja joita tarvitaan tämän hauskuuden harrastamiseen.

Päivä töissä. Sherwoodin kautta pätkittyjen nuolten kanssa hallille jossa aloitin iltatreenin kevyesti iltapalalla, kupillisella kahvia sekä pätkittyjen nuolien spine testauksella. Löytyi about kuusi kisanuolta tusinasta. Illan vierailevana tähtenä oli tällä kertaa Tekoniemen Antti joka oli töiden puolesta etelässä päin käymässä. Ammuskeltiin siinä sitten puoli kymmeneen asti.

Nuolet pysyivät kivasti keltaisella ja ammuin vissiin pari-kolme kasia illan aikana. Vaikka jousi tuntuikin jäykältä suoritukset olivat melko hyviä. Se alkukuvitelma siitä että nämä 44:set lavat olisivat olleet jotenkin mukavammat vetää taisi olla ensimmäisen päivän harhaa. Pitää nyt kuitenkin ampua viikon verran näillä ja tunnustella miten ne asettuvat. Paunoja näissä on aivan sama määrä kuin 42:sissa.

Nuolia tuli illan mittaan 82 kappaletta eli yhteensä 181 tälle päivälle. Tosin ei sitten tarvinut käydä kaupassa eikä pestä pyykkiä. Hyvä fiilis kuitenkin lopulta. Ilta korjasi aamun jousiammuntaoksennusfiilikset.

Ei kommentteja: