maanantai 11. toukokuuta 2009

Archery World Cup - Porec - Loppuyhteenveto

Tulipa sitten kotiudutta, melkoisessa komassa tosin. Paluumatka kun meni melko vähillä unilla.

Viikko oli kuitenkin antoisa vaikkei tulostaso ollutkaan ihan sillä tasolla mitä odotin. Tiedä sitten pitäisikö laskea odotustasoa. Tosin sitä jos laskee liikaa niin eihän tässä kehitykään kun ei ole tavoitteet tarpeeksi korkealla.

Viikon aikana tuli ammuttua mukava määrä nuolia pitkiltä matkoilta ulkona välillä melkoisessakin tuulessa. Pienen alkuhaperoinnin jälkeen tuuliennakotkin alkoivat muistua mieleen ja sain ammuttua hyviä sarjoja tuuleen ja puuskiin. Nuolia viikolta 702.

Samoin asennon vakautumista esiintyi melkoisesti lähinnä lähtien pokakäden nostosta ja käden otteesta kahvalta. Sain lopulta otteen melko hyväksi, pientä korotusta pitäisi ehkä miettiä kahvan pohjalle koska pariin paikkaan kämmenelle tulee outoja jännitystiloja.

Jos viikkoa ajattelee siis harjoitusleirinä niin se teki tehtäväntä.

Kisamielessä tarkoitus oli ampua lähemmäksi 1300 pistettä mutta se ei nyt onnistunut. Nyt tuloksia katsellessani näyttäisi kuitenkin siltä että paransin omaa ennätystäni matkoilta 90m ja 70m muutamalla pisteellä. 50m meni sen sijaan penkin alle koska ammuin jostain syystä kyseisen matka keltaisen vasemmalle puolelle. 30m matkan taas pilasi pummi jonka vedin väärällä merkillä. Tuloksellisesti siis jotain valoa tunnelin päässä koska varsinkin ptikillä matkoilla tapahtui parannusta.

Viikko oli siis mukava ammunnan kannalta sekä sää tuulta lukuunottamatta suosi kisaviikkoa. Ainoat harmittavat asiat olivat ehkä oman hotellin hieman heikohko taso ja täysin sama seisova pöytä koko viikon läpi. Myöskään se että bussi hotellilta Triesteen lähti jo yhdeltä kun lento lähti vasta 06:45 hieman sapetti. Banketin jälkeen kun tuli otettua tunnin torkut ja kotiin asti sitten noin 15min torkkuja milloin missäkin liikennevälineessa tai lentokentällä.

Ei kommentteja: