tiistai 19. elokuuta 2008

Halliharjoitus!

Kokeilin soitella Matille liittyen Jyväskylän reissuun mutta numeroon ei saatu yhteyttä eli äijä hallilla. Varmistin vielä Lauralta jonka jälkeen painuin moikkaamaan olympiasankaria Tellin hallille. Matti oli selkeästi jäänyt henkiin reissun jäljiltä joten jutusteltiin hieman ammunnan lomassa.

Ammuttiin 30m matkaa, itse ammuin 18m tauluun johon niputti ihan kivasti. Nippu tosin vaelsi hieman ympäri keltaista, pääosin oikealta ylhäältä vasemmalle alas ja takaisin.

Teknisesti sain suoritukset pysymään ihan hyvinä. Onnistuin pääosin laukaisussa vetelemään viivaa kaulaan ja jälkipitokin muistui tehdä muutaman kerran.

Ammuttua tuli yhdeksää nuolta jotain kolmisen tuntia joten nuolia varmaan tuli jotakuinkin tarvittava 150, mahdollisesti ylikin. Tarkkaa lukemaa ei ole tiedossa kun nuoliviini, rintasuoja ja naksutin jäivät peräkonttiin.

Huomenna aamulla olisi tarkoitus käydä tekemässä polkupyöräergometritesti josta pitäisi saada kunto hyvin selvitettyä. Huono puoli on että olen nyt istunut töissä kaksi päivää harvinaisen vihaisen ilmastointilaitteen vieressä ja kurkku on melko karheana. Saa nähdä laskeeko paljonkin tulosta. Torstaipäivälle on plännätty vaadittu lihaskuntotestin teko.

Tällä viikolla pitäisi vielä keretä ampumaan FITA kierroksen matkat läpi varmistaen merkkien pitävyys sekä keskittyä hieman enemmän 90m matkaan.

Ei kommentteja: