sunnuntai 10. elokuuta 2008

Ruskis

Tänään meni aamupäivä seuratessa naisten joukkue semifinaaleja ja sen jälkeen sitten odottelua koska finaalit alkaisivat. Korea voitti, yllätys. Finaalien jälkeen kentälle ampumaan.

Ammuin 70:stä ja nippu oli iso. Hain vikaa suorituksesta ja huomasin että lapalinja oli jälleen pielessä. Kokeilin ampua muutaman nuolen suljetulla ja avoimella lapalinjalla ja suljetulla palasin talvinen tähtäimen sivuttaissiirtymä laukaisussa. Kun linja oli kunnossa nuolet niputtivat paljon paremmin eikä sivuttaisheitto ollut nin paha.

Kokeilin myös ankkurointiin pientä muutosta koska tuki on välillä irtoillut leuasta. Kokeilin painaa tukea hieman voimakkaammin leukaan kiinni mutta lopputulos oli väkinäisen tuntuinen. Sen sijaan jänteen vetäminen kunnolla kiinni leukaan paransi suorituksia ja teki niistä vakaampia.

Testien takia 72 nuolen tulos oli melkoisen alavireinen, ei siitä sen enempää. Lähinnä päätin vielä varmuuden vuoksi tarkasta plungerin paineen koska epäilystä on herättänyt se että aina kun ammun sateessa, nuolet niputtavat todella hyvin. Eli aivan kuin nuoli olisi hieman notkean puolella ja kun jousi kastuu ja heitto huononee, nuolet toimivat oikein. Ruuvasin plungeriin ensin kolme napsua lisää, sen jälkeen toiset kolme ja sulattomat siirtyivät noin 35cm oikealta samaan nippuun sulallisten kanssa. Tämän jälkeen niputus oli aivan toista luokkaan kuin viime aikoina. Vaikka paikat alkoivat olla hieman hellinä ja suoritusvirheitä tuli vähän väliä, nuolet pysyivät nätissä nipussa. Pitää ensi viikolla seurailla miten tuo nuoli käyttäytyy. Jos tämä oli väliaikainen virhe niin saahan ne kuusi napsua takaisin.

Ammuin lopulta 150 nuolta. 90m jäi ampumatta mutta sitä kerkiää jauhaa viikolla. Se on parasta saada kulkemaan vihdoin.

Ei kommentteja: